PHISH: Round Room

Phish joutuu kantamaan "Vermontin Grateful Deadin" stigmaa otsassaan lopun uraansa. Vuoden 2003 pikaruokavinkkelistä katsoen yhtyeestä liekin helppo löytää virhe jos toinenkin. Mutta rohkeutta tai näkemystä ei kitaristi Trey Anastasiolta, rumpali Jon Fishmaniltä, basisti Mike Gordonilta tai kosketinsoittaja Page McConnellilta uuvu. Tästä todistaa jo odotetun Round Roomin avaava Pebbles and Marbles – liki 12 minuutin mitassaan kuin paraskin polveileva happorokkirökitys ajalta, jolloin nämä miehet vasta opettelivat imemään peukaloitaan.

Tavallaan väärää aikaa elävästä Phishistä kasvoi kotimaassaan instituutio nimenomaan hurjiin jameihin yltyvän keikkailun ansiosta. Puhuttiinpa H.O.R.D.E. -rundien tiimoilta laajemmastakin liikehdinnästä. Mutta niin vain kävi, että bändit Spin Doctorsista Blues Traveleriin joko hajosivat tai vajosivat takaisin baariympyröihin. Vain Phish jäi lippua heiluttamaan, syystä että osasi alusta asti laatia musansa sopivaksi niin Southern boogie -fanien kuin Zappa-friikkienkin ruoansulatukselle.

Tuota 2000-luvun juurevaa psykedeliaa edustaa myös luomulta kuulostava Round Room. Trey Anastasion latostudiossa äänitetty albumi ei ole aivan yhtä hyvä kuin vuoden 1993 The Rift, mutta taattua tavaraa silti. Satojen esiintymisten yhteen hitsaama nelikko osaa ottaa ilon irti asiasta, joka varmasti toi lohtua jo luolamiesten elämään, eli yhdessä soittamisesta. Sivuhankkeiden parhaat palat on tuotu kotiin, eikä sävelkynä osoita tylsymisen merkkejä.