ROXETTE: Room Service

Joskus sitä tuntee olonsa niin äärettömän turhaksi. Roxetten musiikkia on kuullut joka ainoa ihminen maapallolla ja jokainen heistä varmasti tietää, mitä uusi Roxtte-levy pitää sisällään, joten miksi tästä pitäisi mitään kertoa? Musiikkia, jollaista vain Roxette voi esittää omalla Roxette-metodillaan. Siis hittimelodioita hittimelodioiden perään ja jatkuvaa tarttuvien kertosäkeiden ilotulitusta? No, tällä kertaa Roxette on tehnyt albumin, joka sentään poikkeaa edeltäjistään: totaalisen tyhjänpäiväisen levyn, vailla yhtäkään takiaisen tavoin tarttuvaa rallattelua.
Ei kai kukaan taiteellisesti korkeatasoista albumia osannutkaan odottaa, mutta Room Service vetää varmasti maton alta pahimmaltakin Roxette-intoilijalta. Ainoastaan Gin Blossomsin b-puolelta kuulostavassa Jeffersonissa on jonkinlaista järkeä, muuten koko levy on vanhan toistoa jopa siinä määrin, että The Centre Of The Heartin kuultuaan on valmis haastamaan koko yhtyeen oikeuteen itsensä plagioinnista: nananaat ovat kohdallaan, mutta edes taustalle silloin tällöin ilmestyvät diskojouset eivät voi hengetöntä esitystä pelastaa. Tämänkö sonnan säveltäneet ihmiset ovat joskus heittäneet kehiin The Lookin, Listen To Your Heartin ja Joyriden?
Ei tästä levystä osaa sanoa mitään. Kannen valokuvat ovat Jonas Åkerlundin ottamia ja ihan tyylikkäitä, ja kansipaperit ovat mukavan muoviset. Aivan kuten koko albumi. Roxetten Room Service on hidas kuin etana, sylkee kengillesi ja sillä on kaiken lisäksi vielä häpyä pyytää rahaa palveluksistaan.
Mutta mitä järkeä minun tässä on valittaa. Ne, jotka tämän levyn haluavat ostaa, tekevät niin ja Per Gessle ja Marie Fredriksson rikastuvat entisestään.