Sensaatioita on monenlaisia. Sellaiseksi on väitetty debyyttinsä julkaisevaa At The Skylinesia, joka osuu pumpulimelodioita ja rääkyä yhdistävänä samaan lokeroon muiden hassusti nimettyjen uusien tulokkaiden kanssa.
On aika selvää, ettei kokonaisuus pysy linjassa, kun linkinparkmaisuuksia täsmätään yhteen möreämpien metalcorebändien räksytyksen, Lostprophetsia muistuttavan melodiamylläkän ja Enter Shikarin tunnetuksi tekemän trancesäksätyksen kanssa. Mutta ei At The Skylines ole syntynytkään kokonaisuuksia hallitsemaan. Sen tähtäimessä on saada jalansijaa tarttuvilla iskusävelmillä, ja niitä toteuttaessaan se käyttää estoitta erilaisia vaikutteita. Siksi se sinkoilee sinne tänne ja tekee sen samalla tavalla kuin iso joukko muitakin jenkkibändejä, joita on mediassa paiskattu kehnolla termillä post-hardcore.
Tavallaan At The Skylines ratsastaa muotiaallolla, josta sitä olisi helppo rokottaa, mutta muistetaan, että olihan thrashmetallikin muotia aikanaan. Siitä ei kuitenkaan pääse yli, että hempeitä pimputuksia ja raakaa metallia yhdistäessä ärjympi puoli jää auttamatta teennäiseksi. Ja kun iso osa levystä kuulostaa siltä, ettei bändi ole ollenkaan vahvuusalueellaan, lopputulos ei voi olla kovin imarteleva.