TOC: Loss Angeles

Throne Of Chaos on päättänyt karistaa menneisyyden rippeitä entisestään ja lyhentänyt nimensä TOCiksi. Lyhyestä virsi kaunis sanoi jo mummovainaa, eikä se nimen lyhennys tehnyt HIMillekään hallaa. Jos joku odotti TOCin vetäneen kolmannella albumillaan kajalit silmille, värjänneen fledat mustiksi ja korkanneen punkkupullot, erehtyy pahasti. Loss Angeles haisee nimittäin hieltä, bensalta ja viskiltä, jota bändi on yrittänyt peitellä kalliilla kölninvedellä.

Tässä on ongelman ydin. TOC on ammattitaitoinen ja kunnianhimoinen bändi, joka yrittää kovasti löytää maagisen kaavan menestykseen, mutta esteeksi muodostunee se, ettei yhtye tunnu tietävän mitä se haluaa. Avausraita The Window yhdistelee In Flamesia ja fuusiojazzia sankarimetallisilla laulutulkinnoilla. Sitä seuraavan Mary Lou Is Deadin voisi puolestaan löytää Toton tai Bon Jovin levyiltä.

Seitsemän ensimmäisen kappaleen aikana kuulija ei voi kuin naureskella, että jumalauta, entiset death metal -jätkät tekivät AOR-levyn! Sitten bändi täräyttää ilmoille Break-A-Neckin, jossa muistutetaan missä bändin juuret ovat. Eikä Smoke Of The Waterista olla varmasti aikaisemmin tehty vastaavaa tykitysversiota.

Kritiikistä huolimatta ei TOCille voi kuin nostaa hattua, sillä vaaditaan todellista rohkeutta ja uskallusta haastaa fanit näin radikaalilla vedolla. Yksi kysymys kuitenkin herää hämmentävän kuuntelukokemuksen jälkeen: kenelle tämä levy on oikein tehty?