TWILIGHT SINGERS: Twilight As Played By The Twilight Singers

Arvio julkaistu Soundissa 12/2000.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
The Afghan Whigs -yhtyeen musiikissa on usein samaa fiilistä kuin vanhojen soul-levyjen katkeransuloisissa tutkielmissa.

Arvio

TWILIGHT SINGERS
Twilight As Played By The Twilight Singers
Columbia

The Afghan Whigs -yhtyeen musiikissa on usein samaa fiilistä kuin vanhojen soul-levyjen katkeransuloisissa tutkielmissa. Yhtyeen johtajalle Greg Dullille rakkaus ei ole koskaan ollut onnea ja auringonpaistetta ja nyt, kun hänen musiikistaan on riisuttu selkeimmät rock-elementit, pääsevät sydänverta tihkuvat tunnelmat vielä paremmin esiin.
Marvin Gayen Here, My Dear -albumi (1978) syntyi soul-kuninkaan reaktiona rikkoutuneeseen avioliittoon Motown -levy-yhtiön perustajan Berry Gordyn siskon Annan kanssa. Aikoinaan hyljeksityn, mutta myöhemmin mestariteokseksi julistetun mietteliään, mutta tekijänsä aivan alasti jättävän albumin rojaltit ohjattiin Anna Gordylle Gayen verovelkojen ja muutenkin huteralla pohjalla olleiden raha-asioiden takia. Kyseinen albumi on nostettu Twilight As Played By The Twilight Singers -levyn lähimmäksi vertailukohdaksi. Dulli on ehdottoman tosissaan laulaessaan vaikka tappavansa rakkautensa vuoksi.
The Twilight Singers -projekti sai alkunsa vuonna 1997 New Orleansissa. The Afghan Whigsin ollessa telakalla levy-yhtiösotkujen takia Greg Dulli rupesi ystäviensä kanssa äänittämään kirjoittamiaan kappaleita, jotka eivät sopineet rock-bändille. Tämän vuoden alussa Dulli lensi Iso-Britanniaan, jossa viimeisteli albumin sikäläisen Fila Brazillia -biittikaksikon kanssa. Iltahämärän lailla laskeutuvan albumin syke on moderni, mutta inhimillinen. Laulujen toteutuksessa pääpaino akustisissa kitaroissa, pianossa, jousisoittimissa ja pehmeissä puhaltimissa.
Parhaimmillaan (The Twilite Kid, King Only, Annie Mae ja etenkin vuoden kauneimman biisin tittelistä taisteleva That's Just How That Bird Sings) Twilight on tämän ajan herkintä, sielukkainta ja vahvatunnelmaisinta musiikkia. Sen vuoksi on erittäin valitettavaa, että Fila Brazillian rytmitaustat alentuvat välillä mielikuvituksettomaan tyhjäkäyntiin. Toisinaan ne tuntuvat tyystin tarpeettomilta. Komeat laulut olisivat toimineet niitä ilmankin.