UZVA: Niittoaika

Perinteisin soittimin toteutettu kimurantti instrumentaalimusiikki ei ole näinä aikoina se ilmeisin maineen ja mammonan lähde. Niinpä täytyykin nostaa hattua nuorten soittajien muodostamalle Uzvalle, jonka musiikkia voisi hyvinkin kutsua taiderockiksi, sen verran tinkimätöntä tavaraa poppoo tuottaa.

Komeasti pakattu Niittoaika lähtee liikkeelle likipitäen siitä, mihin Tammikuinen Tammela kuulijansa jätti, mutta nopeasti paljastuu, että paljon on ehtinyt tapahtua parissa vuodessa. Heikki Puskan sävellyksissä on nyt kauneuden lisäksi tervetullutta räväkkyyttä, ja soitanta on hioutunut entistä tanakammaksi.

Ja kappaleille on nyt myös annettu nimet. Levyn aloitusraita Soft Machine kohottaa päähinettä 70-luvun instrumentaaliprogen brittisankareille, ja yltyy loppuaan kohti todella spontaanin kuuloiseksi toiminnaksi. Levyn ainut vaisummaksi jäävä esitys on kaksiosainen Afrodite, joka ei onnistu täyttämään nimensä herättämiä odotuksia. Potin korjaa huikea Drontti, jonka kolme osaa ovat vuoroin kauniita ja herkkiä, vuoroin rujon mahtipontisia ja pelottaviakin, ihan kuin Tove Janssonin kirjatkin. Jousien ja lyömäsoitinten yhteistyötä on tässä sävelmässä todella ilo kuunnella.

Kolme varttia, kolme biisiä on resepti, joka ei ehkä maistu kaikille. Uzvan uutukaista voi kuitenkin huoleti suositella kaikille Pohjolan, Mahavishnu Orchestran ja Soft Machinen ystäville.