UZVA: Tammikuinen Tammela

Arvio julkaistu Soundissa 07/2000.
Kirjoittanut: Jouko Ruokosenmäki.
Kunnianhimoa helsinkiläiseltä Uzvalta ei ainakaan puutu. Yhtyeen esikoislevy on häpeilemätön progeinstrumentaali, jonka eri kappaleet on nimetty vain järjestysluvuin. Onneksi nuoresta bändistä löytyy myös roppakaupalla taitoa ja visiota.

Arvio

UZVA
Tammikuinen Tammela
Ylösmatka Records

Kunnianhimoa helsinkiläiseltä Uzvalta ei ainakaan puutu. Yhtyeen esikoislevy on häpeilemätön progeinstrumentaali, jonka eri kappaleet on nimetty vain järjestysluvuin. Onneksi nuoresta bändistä löytyy myös roppakaupalla taitoa ja visiota. Tammikuinen Tammela on hieno teos, jonka vivahteikkaaseen maailmaan on helppo uppoutua. Tunnelmointi ja sorminäppäryys on osattu yhdistää juuri oikeassa mittasuhteessa. Parhaiten toimii levyn viimeinen osio, joka käynnistyy akustisella kitaralla ja päättyy 15 minuutin kasvattelun jälkeen ripeään loppuhuipennukseen.
Uzvan musiikki tuo mieleen Suomi-progen varhaiset vaikuttajat sekä Frank Zappan alkuaikojen materiaalin. Apea huilusoundi ja musiikin väliin verkkainen ja pohdiskeleva eteneminen kytkevät levyn visusti suomalaiseen maisemaan. Uzva ei kuitenkaan ole juuttunut minnekään 70-luvun hämyaikoihin. Otto Donnerin ja Måns Groundstroemin tukemana tehty Tammikuinen Tammela edustaa sellaista tyylikästä romantiikkaa, jonka soisi olevan ajankohtaista vuosikymmenestä riippumatta. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa