Etsi
Toinen The Hun uusista kappaleista on omistettu sekä nuorille että vanhemmille miehille.
David Ellefson ja Jeff Scott Soto päättivät coveroida hieman vanhaa, ilkeää punkrockia sekä Elvis Presleytä.
Lisa Gerrard ja Brendan Perry aikovat pysyä aktiivisena läpi vuoden 2026, mutta Spotifysta kaksikon uusia julkaisuja on turha etsiä.
Alissa White-Gluz ja kumppanit julkaisivat debyyttisinglensä.
Parabellum Bivtch kätkee sinäänsä arvoituksen, joka jää kuulijan ratkaistavaksi.
Gus G esittelee tulevaa sooloalbumiaan Nothing Can Break Me -kappaleella, jonka laulaa itse Doro Pesch.
Tulevan levyn nimi juontuu kuuluisasta tapauksesta vuodelta 1977, kun eräs tähtitieteilijä havaitsi varsin eriskummallisen ilmiön.
"Riffi ammentaa vaikutteita hevimetallin juurista ja melodiat kaikuvat pohjoisen pimeydestä", Joel Hokka kuvailee viimeisimmän hengentuotteensa antia.
Tuorein kappale on kolmas single tulevalta levyltä.
Helsinkiläisyhtyeen toinen albumi julkaistaan kesällä 2026.
Muse tarjoilee biisin verran uutta avaruusrokkia. Levy seuraa pian perässä.
Duudsonit: Kotiipaluu -elokuvan soundtrackillä raikaa perinteikäs skeittipunk.