Heinolalaisyhtye Apulannan yhdestoista studioalbumi on saanut otsikon Kaikki kolmesta pahasta. Levy ilmestyy 14. maaliskuuta. Kiekko julkaistaan digipak- ja digiversiona. Luvassa on myös vinyyliversio.
Mukana on yksitoista Jyrki Tuovisen tuottamaa kappaletta:
1. Zombeja!
2. Aggressio
3. Kahdesta pahasta molemmat
4. Yksinkertainen
5. Toinen henki
6. Ihme
7. Paaso
8. Pihtiote
9. Nimet ja päivämäärät
10. Paju (duetto PMMP:n Mira Luodin kanssa)
11. Yhdestoista marssi
– On erittäin vaikeaa tehdä mitään uutta yhdennellätoista levyllään. Itse asiassa, voidaan perustellusti kysyä, pitäisikö semmoisia tehdä ollenkaan. Tuommoisia asioita mietittiin pitkään, kun tätä lähdettiin tekemään. Pitkän tauon jälkeen tuntui kuitenkin todella hyvältä soitella yhdessä, ja siitä se into sitten taas syttyi, laulajakitaristi Toni Wirtanen sanoo.
– Lyriikkapuolella liikutaan syvissä vesissä. Voin rehellisesti sanoa, että tämä on rakkauslevy, jonka näkökulmana on rakkauden loppuminen. Olen sanoituksia lukiessa jo miettinyt, että ”pitikö minun mennä avaamaan itseni näin totaalisesti?”. Tämä on erittäin henkilökohtainen levy, jopa sisäänpäin kääntynyt.
Apulannan mittava kiertue starttaa Helsingin Tavastialta maaliskuun lopulla. Tarkempia tietoja saatavilla yhtyeen kotisivulla.