Päijät-Hämeen ylpeys Apulanta esiintyy Valkeakoskella järjestettävässä Työväen musiikkitapahtumassa lauantaina 28.4.
Iltamaan liittyy myös kitkeriä sävyjä, sillä Valkeakosken Sanomien mielipidesivulla on esitetty kritiikkiä Apulannan esiintymistä vastaan. Lehti on jopa tarttunut asiaan pääkirjoituksessaan, jossa puolustettiin ”tapahtuman monipuolisuutta”.
SAK:n jäsenenä esiintyvä mielipidekirjoittaja toteaa muun muassa seuraavaa: ”Me rehelliset työläiset emme suostu tukemaan, emmekä myöskään halua tukea, kokoomuslaista aatemaailmaa. Me jätämme moisen konservatiivien elättämistapahtuman väliin. Muistakaahan Apulanta-orkesterille maksaa hyvät liksat meidän SAK:n jäsenten selkänahasta.”
Kirjoituksien taustalla on tietenkin se tosiseikka, että yhtyeen rumpali Simo ”Sipe” Santapukki julistautui Sauli Niinistön tukijaksi presidentinvaalikampanjassa. Koko yhtyeen kantaa hän ei toki edusta – pikemminkin päinvastoin. Orkesterin laulajakitaristi Toni Wirtanenhan kritisoi Santapukin tukipäätöstä muun muassa seuraavasti: ”Haluan omasta puolestani irtisanoutua kaikesta osallisuudesta Niinistön kampanjaan – tai ylipäätään mihinkään poliittiseen vaalikampanjaan”.