Amerikkalaisen Baroness-yhtyeen alkuperäisrumpali Allen Blickle on kuollut. Suru-uutisen on vahvistanut muun muassa Kylesa-yhtyeen Laura Pleasants Instagram-sivuillaan. Baroness itse ei ole tätä kirjoittaessa reagoinut asiaan julkisesti.
Baroness perustettiin Georgian Savannahissa vuonna 2003. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Blicklen lisäksi keulahahmo ja tätä nykyä ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen John Baizley sekä Tim Loose ja Summer Welch. Blickle, Baizley ja Welch olivat aiemmin soittaneet yhdessä punkbändi Johnny Welfare and the Paychecksissä.
Yhtyeen debyytti-ep First, jonka tuotti Kylesan Phillip Cope, julkaistiin vuonna 2004. Ensimmäinen pitkäsoitto Red Album ilmestyi 2007 ja muun muassa Revolver-lehti nimesi sen vuoden levyksi. Debyyttinsä tiimoilta Baroness kiersi muun muassa Mastodonin, High on Firen, Opethin ja Clutchin kanssa. Kakkoslevy Blue Record ilmestyi 2009 ja kolmoslevy Yellow & Green 2012.
Yellow & Green -levyn Euroopan-kiertueella yhtyeen kiertuebussi ajoi rankkasateessa alas sillalta Englannin Bathissa. Kuolonuhreilta vältyttiin, mutta onnettomuudessa loukkaantui yhdeksän henkilöä ja bändi joutui jättämään kiertueen kesken. Onnettomuuden jälkeen Blickle sekä silloinen basisti Matt Mangioni eivät enää palanneet yhtyeen riveihin.
Baronessin nykykokoonpanoon kuuluvat Baizleyn lisäksi Blicklen ja Mangionin korvanneet Sebastian Thomson ja Nick Jost sekä vuonna 2017 mukaan liittynyt kitaristi Gina Gleason.