Bill Ward kommentoi Black Sabbathin viimeistä keikkaa – tällaisissa tunnelmissa rumpali lopetti Sabbath-uransa

28.7.2025 16:19

Black Sabbathin viimeinen keikka ja Ozzy Osbournen kuolema pysyvät kesän suurina puheenaiheina. Nyt rumpali Bill Ward kommentoi 5. heinäkuuta soitettua suurkeikkaa, jolla Birminghamin jättiläiset hyvästelivät yleisön. Ward sanoo LA Radio Sessionsin haastattelussa, että hänelle keikan loppu oli melko maanläheinen kokemus.

Toimittaja kysyy Wardilta, mitkä hänen tunnemansa olivat, kun keikan viimeinen sointu oli hiljennyt. Ward sanoo, että hän huolehti siinä vaiheessa Ozzyn hyvinvoinnista.

”Ajattelin siinä, että halusin laskeutua rumpukorokkeelta. Sen lisäksi halusin katsoa, oliko Ozzy ok. Sitä minä siinä kohtaa mietin. Ja halusin varmistaa, että Geezer ja Tony olivat valppaina”, Ward kertoo ja jatkaa:

”Halusin myös nähdä yleisön, joten menin siihen eteen ja taputin yleisölle. Sitten katsoin taakseni, ja perheeni oli siellä. Taputin perheelleni sekä lavalla ympärilläni olleille ihmisille. Siellä oli myös paljon kiertueporukan kavereita, taputin heillekin. Halusin siis tavallaan kunnioittaa kaikkia, jotka olivat kuuntelemassa. Ei siinä ollut kysymys mistään syvemmästä tai kypsemmästä. Halusin vain kiittää kaikkia. Siellä oli myös paljon muita muusikoita, taputin heillekin. Rakastan heitä kovin paljon.”

Kuuntele Wardin koko haastattelu täältä. Mahtaako mies jatkaa vielä musisoimista jossain kokoonpanossa? Saapa nähdä, onhan tuota ikää kuitenkin miehelle kertynyt jo 77 vuotta.