Alice Cooper on ollut mukana rock-hommissa aina kaukaa 1960-luvun lopusta saakka, ja miehen diskografiaan on ehtinyt kertyä sellaiset 30 studioalbumia. Tämä veteraaniartisti tietää siis yhtä sun toista musiikin tekemisestä. Vaan minkä yhden neuvon shokkirokkari antaisi aloitteleville muusikoille? Tämä kysymys nousi esille Arizonan Scottsdalessa järjestetyssä Rock’n’roll Fantasy Campissä, ja Cooper tarjosi siihen myös selkeän vastauksen. Tässä se nyt on:
”Kuunnelkaa The Beatlesiä. Ei, en vitsaile”, Cooper sanoo ja jatkaa:
”Kun kysymys on kappaleiden säveltämisestä, kuunnelkaa Beatlesin yksinkertaisuutta. Sillä ei ole väliä, vaikka olisit säveltämässä death metal -biisiä. Ensinnäkin kappale ei ole pelkkää riffiä ja rumpubiittiä. Sinun täytyy voida istua alas ja soittaa tai laulaa sen biisin melodia. Vaikka olisit maailman vihaisin tyyppi.”
”Monet nuoret bändit ovat tulleet puheilleni ja kysyneet, että mitäs tästä tykkäät. Vastaan siihen, että tajuan kyllä, olette todella vihaisia. Tehän vain huudatte minulle. Sitten kysyn, että missä se biisi on? Eihän tässä ole biisiä. Siinä on hyvä biitti ja hieno riffi, mutta ei siinä ole biisiä.”
”Sitten jatkan, että teidän kannattaisi kuunnella yhden viikon ajan pelkästään Beach Boysia, Beatlesiä tai Four Seasonsia – mitä tahansa bändiä, joka säveltää kappaleita, tai vaikka Burt Bacharachia. En kuitenkaan halua, että kuulostaisitte samalta, mutta teidän täytyy ymmärtää sellaiset käsitteet kuin säkeistö, b-osa, kertosäkeeseen johtava bridge ja bridgeen palaaminen. Se tarkoittaa, että teillä täytyy olla melodia. Ette voi vain huutaa minulle. Tai on ihan ok, jos huudatte minulle, mutta sillä tavalla ette pysy kuvioissa kovin pitkään.”
Lopuksi Cooper palaa vielä Beatlesin hienouteen.
”Miksi heidän biisejään soitetaan edelleen radiossa? Melodian takia. Melodioita me kaikki tahdomme kuulla.”