Reteää rockia esittävä Kissa valmistautuu julkaisemaan kolmannen albuminsa. Levyn nimi on I Hate Music, ja Soundissa 1/26 laulaja Günter Kivioja kertoo, miksi tällaiseen otsikkoon on päädytty. Catharina Herlinin toimittamassa pitkässä haastattelussa Kivioja sanoo, ettei hän levyn nimestä huolimatta suinkaan inhoa musiikkia, mutta musiikkiala on asia erikseen. Se kun on bisnestä isolla B:llä, eikä siinä pehmeämpiä arvoja aina suosita. Alapuolelta voi lukea pidemmän haastattelun osion, jossa Kivioja kertoo aiheesta. Lue loput lehdestä, vuoden eka Soundi ilmestyy 30. tammikuuta!
Pop // Rockin ilmestyttyä Kivioja piti parin kuukauden ajan tiukasti kiinni ajatuksesta, ettei jaksaisi tehdä uutta levyä pitkään aikaan. Mutta minkäs teet, kun uusia biisejä syntyi koko ajan. Niistä muodostui yhdentoista biisin mittainen I Hate Music, jonka nimikkokappale käsittelee musiikkialan ongelmallisuutta.
– Tämä on vähän pitkä juttu, Kivioja sanoo udellessani kappaleen motiiveja.
– Olen kärsinyt pienestä asti ulkopuolisuuden tunteesta. Tämä on niin korni juttu, mutta varmaan monilla, jotka toimivat musan parissa, on samaa kokemusta.
Kivioja kertoo, että kun hän löysi aikoinaan musiikin, sen kautta löytyi myös oma porukka ja paikka. Hänen oli helppo tehdä musiikkia vilpittömin mielin, omaksi pieneksi ilokseen. Mutta kun tuli ikää, musiikkibisneksen todellinen luonne alkoi hahmottua.
– Huomasin, että sitä pyörittää samankaltaiset öykkärit, jotka saivat mussa lapsena aikaan sen ulkopuolisuuden tunteen. Mutta koska tein omaa juttua, sillä ei ollut niin väliä.
Kun Kivioja alkoi lähestyä kolmeakymppiä, hän uskalsi alkaa haaveilla, että voisi tienata musiikista elantonsa. Kissan perustamisen aikoihin hänellä ei ollut sen kummempia odotuksia, mutta yhtyeen saama huomio kasvatti nälkää ja vauhtisokeutta.
– Mietin, että nyt pitää painaa ja puskea. Ei me olla ikinä oltu mikään iso bändi, eikä edes keskiluokkainen – tai siis keskikokoinen, Kivioja nauraa.
– Mutta silloin sai vähän maistaa suosiota ja nähdä läheltä, mitä musiikkiala oikeasti on. Se vahvisti käsitystä, että ei hitto, tämähän on masentava juttu. Bisnes pyörii rahan ympärillä, myös musiikissa.
Musiikkibisneksen ulkopuolelle jää paljon ihmisiä, joiden kuuluisi saada sieltä tilaa, Kivioja jatkaa. Lisäksi epäreiluuden kokemusta vahvisti Kissan toisen levyn ajoille sijoittuva tapahtumaketju. Silloin Svart-levymerkin ulkopuolinen taho tarjosi bändille mahdollisuuksia ja budjettia, mutta ei minkäänlaista neuvotteluvaraa.
– Kun ehdotimme kompromissia ja yritimme pitää kiinni periaatteistamme, hän laittoi diilin saman tien poikki. Nyt joku lukija voi ajatella, että olenpa mä katkera tyyppi, mutta en mä tavallaan tästä katkeroitunut. Oli vain pettymys huomata, että oma turvapaikka ei olekaan ihan niin mukava maailma.
Kivioja ei sentään vihaa musiikkia, vaikka uuden albumin nimi niin väittääkin. Enemmänkin kyse on monien pettymysten jälkeisestä viha-rakkaussuhteesta.
– Vaikka kirjoitin biisin tuosta aiheesta, olen myös muistellut, mikä mua innosti musiikintekemisessä ihan aluksi. Silloin tein mitä huvitti, enkä miettinyt, mitä joku muu haluaa. Sen myötä olen löytänyt uudestaan ilon tähän kaikkeen. Mä rakastan musiikkia.
Sekin on helpottanut, että moni kanssamuusikko jakaa Kiviojan kokemuksen musiikkialan raadollisuudesta.
– Mulla on pari tuttua, joilla on kokemusta isoista levy-yhtiöistä ja jotka ovat kertoneet sen olevan aikamoista kyytiä. Se on outo maailma, jossa meriiteillä tai musan laadulla ei ole välttämättä tekemistä koko asian kanssa.