Ghost löi pöytään fanejaan ilahduttavan uutisen – bändin syntinen cover tulee viimein virallisesti kaiken kansan kuultavaksi

Kohta sitä saa, oikein luvan kanssa.
15.1.2026 21:46

Ghost-fanit, iloitkaa! Yhtye julkaisee versionsa Pet Shop Boysin It’s a Sin -klassikosta suoratoistopalveluissa virallisesti 16. tammikuuta. Asia käy ilmi tuoreelta videolta, jonka löydät jutun lopusta. Kappale näki päivänvalon alunperin vuoden 2018 Prequelle-albumin bonusraitana.

Samalla videolta selvisi sekin, ettei tällä kertaa ole luvassa kokonaista cover-ep:tä. Huhuja moisesta fanikunnan keskuudessa ehti jo liikkua, sillä bändillä on kyseisentyyppisistä julkaisuista aiempaa historiaa vuoden 2013 If You Have Ghostin, kolme vuotta myöhemmin ilmestyneen Popestarin sekä vuonden 2023 Phantomimen muodossa.

Ghostin Skeletour-kiertue jatkuu vuoden 2026 osalta Pohjois-Amerikassa tammikuun lopusta helmikuun loppuun.

YouTube video