Iron Maiden kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan – metallijättiä ei näemmä kannata odottaa aivan heti Suomeen

Suomessakin vieraillut Run for Your Lives -kiertue päättyy Maidenin tiedoksiannon mukaan marraskuussa. Sen jälkeen onkin yhtyeen kalenterissa tyhjää.
26.2.2026 19:59

Iron Maidenin muhkea Run for Your Lives -kiertue sen kuin jyrää eteenpäin. Täytyy arvostaa vanhojen herrojen turnauskestävyyttä: rundi alkoi toukokuussa 2025, ja nyt yhtye tiedottaa, että sen viimeiset keikat soitetaan Japanissa tämän vuoden marraskuussa. Tuohon väliin mahtuu yli 80 keikkaa likipitäen yhtä monessa maassa. Nykypäivänä, kun esimerkiksi popmusiikin puolella on yleistynyt tapa soittaa samalla areenalla useita keikkoja ja odottaa, että yleisö matkustaa mieluummin artistin luo kuin artisti yleisön luo, tämä osoittaa ihailtavaa vanhan koulukunnan tekemisen meininkiä.

Samalla, kun yhtye tiedottaa kiertueen viimeisistä keikoista, se kertoo vähän muutenkin suunnitelmistaan. ”Nämä kaksi keikkaa [Japanissa] ovat siksikin erityisiä, että ne ovat viimeiset keikat, mitä bändi soittaa ainakin ennen vuotta 2028, sillä yhtye pitää koko vuoden 2027 hyvin ansaittua taukoa kiertue-elämästä”, tiedotteessa kerrotaan.

Ensi vuonna ei siis ole tiedossa uutta kiertuetta, ja sen jälkeenkin edetään kysymysmerkkien alla. Steve Harris täyttää nyt maaliskuussa 70 vuotta, joten vuonna 2028 basisti on varttunut jo 72 vuoden ikään. Kuinka massiivisia kiertueita vanha sotaratsu jaksaa tuossa vaiheessa vetää? Aika näyttää.