David Lynch vei katsojat heti uransa alkumetreillä niin kutsutusti syvään päätyyn. Lynchin esikoisohjaus Eraserhead (1977) on kolkko, outo ja ahdistava kuvaelma miehestä, joka tulee tahtomattaan isäksi kammottavalle hirviövauvalle. Painajaismaisen elokuvan juonenkäänteitä on analysoitu vuosikymmenten mittaan loputtomiin, eikä vieläkään ole saatu definitiivistä vastausta sille, mitä leffassa oikeastaan tapahtuu. Tokkopa mitään tyhjentävää selitystä on edes olemassa.
Eraserheadin mysteeri ja ahdistava ilmapiiri kiehtovat kuitenkin edelleen – jopa niinkin paljon, että elektronisen musiikin ja rockin taitekohdassa operoiva yhdysvaltalaisbändi Xiu Xiu on rakentanut viimeisimmän kiertueensa elokuvan ympärille. Eraserhead Xiu Xiu -rundi saapuu myös Suomeen 1. joulukuuta, kun yhtye konsertoi Helsingin Korjaamolla.
”Eraserheadiin luotu soundimaailma ja sävellys toimivat ohjenuorana Xiu Xiun näkemykselliselle tulkinnalle elokuvan luomasta visuaalisesta linssistä, jonka läpi bändin kuvitteellinen, ennennäkemätön lisäkuvamateriaali hämmentää ja laajentaa katsojan tajuntaa. Eraserhead Xiu Xiu -tapahtumassa käytetään kenttänauhoituksia, konserttia varten tehtyjä kotitekoisia instrumentteja, urkuja, modulaarisia syntetisaattoreita, laulua, taskulamppuja, sähköisiä häiriöitä ja kokeellisia musique concrèten elementtejä ilmaisemaan surrealistisen mestariteoksen vinksahtanutta tunneilmaisua, ristiriitaista seksuaalisuutta, armotonta pimeyttä ja ainutlaatuisen levotonta tunnelmaa”, kertoo tiedote keikan tarjonnasta. Melkoista meininkiä on siis luvassa!
Liput tapahtumaan tulevat myyntiin Lippupisteessä 21. elokuuta. Lippujen hinnat ovat ennakkoon alkaen 39,10 euroa. Edellisen kerran Xiu Xiu nähtiin Suomessa Kuudes Linja -klubilla syksyllä 2023.