Kanadalainen kitaravirtuoosi sairastui vakavasti – Perui tulevan kiertueen, koko uran jatko vaakalaudalla

Mikäli Frank Marino ei koe ihmeparantumista, joutuu hän lopettamaan pitkän uransa.
30.6.2021 08:46

Mahogany Rush -kitaristi Frank Marino julkaisi sosiaalisessa mediassa ilmoituksen, jossa tämä kertoo joutuvansa lopettamaan keikkailun terveydentilansa vuoksi. Sen tarkemmin Marino ei kuitenkaan tilaansa vielä avaa.

”Surullisena joudun ilmoittamaan, että jään välittömästi eläkkeelle keikkailusta ja mahdollisesti kaikesta muusta uraani liittyvästä. Syynä on odottamaton ja rappeuttava sairaus, joka tekee keikkailun mahdottomaksi”, Marino kirjoittaa virallisella Facebook-sivullaan.

”Tiedän, että monet odottivat syksyn keikkojamme ja minäkin olin innoissani lähtemässä taas tien päälle, mutta nyt näyttää siltä, että mikäli ihmeparantumista ei tapahdu, Live At The Agora Theatre -live-dvd:ni (2019) tulee jäämään viimeiseksi keikakseni.”

66-vuotias Marino aloitti uransa jo 1970-luvulla ja virtuoosia on usein verrattu Jimi Hendrixiin, jolta tämä ottikin paljon vaikutteita. Marino perusti 70-luvun alussa Mahogany Rush -yhtyeen, jonka musiikkia on kuvailtu ”Grateful Deadin ja jazzin yhdistelmäksi”. Yhtye nautti kohtalaista suosiota ja kiersi muun muassa Aerosmithin ja Ted Nugentin kanssa. Yhtye myös esiintyi Ontarion kuuluisalla California Jam II -festivaaleilla vuonna 1978, jonka muita esiintyjiä olivat muun muassa Aerosmith, Foreigner, Heart, Jean-Michel Jarre, Santana ja Ted Nugent.

Soitossaan bluesia, heavy rockia ja jazz-tekniikoita yhdistelevää Marinoa pidetään yhtenä 70-luvun aliarvostetuimpana kitaristina. Marino on toiminut esikuvana muun muassa Steve Vaille, Zakk Wyldelle, Joe Bonamassalle, Eric Galesille, Vinnie Moorelle sekä Paul Gilbertille.