”Kävelen mieluummin pois kuin olen varjo entisestä” – Twisted Sisterin paluukiertue kariutui Dee Sniderin terveysvaivoihin

Twisted Sisterin oli tarkoitus palata tien päälle tulevana keväänä, mutta laulajan vetäydyttyä yhtye päätti perua koko kiertueen.
6.2.2026 08:54

Kymmenen vuotta sitten jäähyväiskiertueen tehnyt Twisted Sister ilmoitti viime syksynä tekevänsä vielä yhden pitkän kiertueen, jonka oli tarkoitus alkaa huhtikuussa. Nyt yhtye kuitenkin tiedottaa laulaja Dee Sniderin vetäytyneen terveyssyistä, jonka johdosta kiertuesuunnitelmat on kuopattu kokonaan.

”Dee Sniderin legendaarinen esiintymistapa on vaatinut veronsa kehosta ja mielestä. Snider, 70, on suurelta yleisöltä piilossa kärsinyt osteoartriitista (nivelrikko) ja käynyt sen vuoksi useissa leikkauksissa vuosien varrella voidakseen jatkaa. Hän on pystynyt esiintymään vain muutamien biisien ajan kovissa kivuissa”, yhtye kertoo tiedotteessaan.

”Tähän päälle Dee sai hiljattain selville, että elämäntyön intensiivisyys on vaatinut veronsa myös sydämestä. Hän ei pysty enää venyttämään rock ’n’ roll -raivon rajoja samaan tapaan kuin on tehnyt vuosikymmeniä.”

”En tiedä mitään muuta tapaa rokata. En voi hyväksyä ajatusta siitä, että pitäisi hidastaa tahtia. Kävelen mieluummin pois kuin olen varjo entisestä”, laulaja kommentoi.

Lue myös: Tilaa Soundin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.