Lamb of God -solisti muisteli Brent Hindsiä kauniissa viestissä – jakoi myös Mastodon-kitaristista ottamansa viimeisen kuvan

Randy Blythe kaipaa ystäväänsä suuresti.
24.8.2025 20:37

Lamb of God -solisti Randy Blythe muisteli Mastodonin keskiviikkona menehtynyttä entistä kitaristia Brent Hindsiä. 51-vuotias muusikko kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Atlantassa.

Pitkähkössä Instagram-päivityksessään Blythe vertaa Hindsiä hurrikaaniin.

”Villi ja hallitsematon voima, joka kykenee kylvämään tuhoa missä ikinä kulkeekaan. Brent saattoi olla toisinaan tuhoisa. Mutta hurrikaanin tavoin hänkin tuottia harvinaisia puhdasta kauneutta omaavia hetkiä – massiivisen upeita soundiaaltoja, jotka tuottivat niin monille paljon iloa. Kaikilla hänet tavanneilla on omat Brent-tarinansa, sillä hän oli niin tinkimättömästi oma itsensä.”

Blythe kirjoittaa olleensa viime päivät turta surusta.

”Suruni vain yltyy kun ajattelen Brentin perhettä, hänen muita ystäviään ja veljiäni Mastodonissa. Tämä on kauhea tilanne kaikille, eikä kukaan olisi halunnut tälläistä tapahtuvan.”

Blythe kertoo viestinsä päätteeksi ottaneensa Hindsistä useita kuvia vuosien varrella. Päivitykseen päätyi niistä viimeinen.

”Lepää rauhassa, Brent – olit todellinen rock’n’rollin villimies. Kiitos biiseistä, hulluista ajoista ja lukemattomista nauruista. Sinua tullaan kaipaamaan.”

Lue myös: Deftones muisti entistä Mastodon-kitaristia keikallaan – ”Omistamme tämän kappaleen rakkaalle ystävällemme Brent Hindsille”

Lue myös: Ex-Mastodon-kitaristi ja alkuperäisjäsen Brent Hinds on kuollut