Japanilainen Young Guitar Magazine sai haastateltavakseen kovia kitaristeja oikein kaksin kappalein. Juttutuokioon osallistui parikin Megadethissä vaikuttanutta muusikkoa, kun yhtyeen suuruusvuosien kepittäjä Marty Friedman ja vuosina 2015–23 bändissä operoinut Kiko Loureiro muistelivat helmikuun 2023 erikoiskeikkaa, kun Friedman soitti vanhan bändinsä kanssa kolmen biisin verran Tokion Budokanissa. Mitä ilmeisimmin kokemus oli kaikin puolin miellyttävä.
”Se oli mahtavaa. Kun kuulin heidän soittavan, ajattelin, että tämä kuulostaa paremmalta kuin se Megadeth, jossa itse soitin”, Friedman sanoo nauraen ja jatkaa:
”Koko homma vain kuulosti paremmalta. Ajattelin sitten, että vau, saan soittaa tällaiselta kuulostavan Megadethin kanssa. Se oli älyttömän hauskaa. Ja oli hienoa katsoa japanilaista yleisöä. Ihmiset itkivät, hymyilivät, huusivat. Se oli mieletöntä. Nautin siitä kovasti.”
Loureiro puolestaan muistelee, miten hän katsoi 1990-luvulla Megadethin musiikkivideoita ja aisti niistä sellaista asennetta, mitä on vaikea enää toisintaa.
”Tietysti nykyään on paljon uutta teknologiaa, ja rumpali Dirk Verbeuren on erittäin jämäkkä. Kun hänen kanssaan soittaa, yhtye tuntuu jo rumpujen ansiosta todella tiukalta”, Loureiro sanoo ja jatkaa:
”Se oli todella tärkeä keikka sekä bändille että nimenomaan Dave Mustainelle. Ilmassa oli jännitystä – osaksi keikkapaikkaa kohtaan tuntemani kunnioituksen vuoksi, mutta oli silloin muutenkin outo tunne. Soitinhan joissain biiseissä Martyn tekemiä sooloja, ja hän itse oli siellä paikalla.”
”Se oli outo, ristiriitainen fiilis. Avasimme setin Hangar 18 -biisillä, ja siinä on minusta joitain Megadethin parhaista kitaraosuuksista. Ajattelin itsekseni, että Martyn pitäisi soittaa tätä, koska tiesin hänen olevan siellä. Siinä oli mukana ylimääräistä painetta: ’Soitan hänen säveltämäänsä sooloa, ja hän on täällä katsomassa.'”
Friedman toppuutteli moisia puheita.: ”Sinä hoidit sen hienosti, kuules. Hoidit kaiken hienosti.”