Michael Monroe jutusteli The Logan Shown haastattelussa kiertuesuunnitelmistaan vastikään ilmestyneen Outerstellar-albuminsa tiimoilta.
Monroe kertoo, että hinku esiintymään Yhdysvaltoihin olisi kova. Edellisen kerran laulaja yhtyeineen esiintyi ”rockin luvatussa maassa” viime vuoden keväällä.
”Ennen edellistä kiertuettamme emme olleet soittaneet siellä 13 vuoteen, joten oli mahtavaa palata ja nähdä kuinka ihmiset olivat todella… Olin suorastaan yllättynyt, kuinka innoissaan he olivat ja kuinka hauskaa siellä rundaaminen oli.”
”Jotkut sanovat, että ’emme soita Amerikassa [Donald] Trumpin takia.’ Vitut siitä”, Monroe jatkaa. ”Politiikka ja rock eivät käy yksiin. Mitä väliä? Siinähän on vain yksi lisäsyy mennä soittamaan. Ei ole yleisömme vika, että presidentti on sellainen kuin on. Jos jättää Amerikkan väliin tuosta syystä, sittenhän sitä antaa ikään kuin periksi ja tekee juuri kuten ne haluavat – liittyy vihollisen riveihin. Siellä on mahtava yleisö. Rakastan amerikkalaisia. He ovat fantastisia. Rakastan siellä soittamista ja haluan tehdä sitä mahdollisimman usein.”
Monroe lisää, että vaikka varsinaista Amerikan-kiertuetta ei ole vielä lyöty lukkoon, asiaa työstetään parhaillaan.