Paradise Lostin ikuinen rumpaliruletti jatkuu jatkumistaan, mutta bändi on silti voimiensa tunnossa. Yhtyeen uutuuslevy Ascension on saanut vanhat fanit riemastumaan, ja kitaristi-säveltäjä Greg Mackintoshkin vaikuttaa sangen tyytyväiseltä Soundissa 9/25 julkaistussa haastattelussa.
Timo Isoahon toimittamassa artikkelissa käydään läpi uuden levyn lisäksi Paradise Lostin Suomi-suhdetta sekä yhtyeen tasaisin väliajoin vaihtuvia rumpaleita. Alempaa voi lukea pidemmän haastattelun katkelman, jossa Mackintosh kertoo ajatuksiaan viimeksi mainitusta aiheesta: siitä, kun Waltteri Väyrynen siirtyi Paradise Lostista Opethin riveihin vuonna 2022 sekä tämän seuraajan Guido Montanarinin erottamisesta. Loput voi lukea sitten lehdestä!
Ei samoilla linjoilla
Erityinen on bändin kokoonpanoruljanssikin. Jos pysyvän rumpalin löytäminen on ollut Spinal Tapille hankalaa, samaan on törmännyt myös Paradise Lost. Greg Mackintosh, Nick Holmes, toinen kitaristi Aaron Aedy ja basisti Stephen Edmondson ovat muodostaneet Paradise Lostin kovan ytimen ensihenkäisystä saakka, mutta rumpalin paikka on ollut kovin tuulinen.
Ascensionin rytmityksistä vastaa Guido Montanarini, mutta kuinka ollakaan, hänet on jo ehditty vapauttaa tehtävistään. Tällä hetkellä Paradise Lostin takalinjoilla istuu Jeff Singer, joka soitti yhtyeessä jo vuosina 2004–08.
– Jos sessiojäsenet lasketaan, yhtyeessä on tainnut olla seitsemän tai kahdeksan rumpalia. Onhan se hieman kiusallista, ettei yksikään pannuttaja pysy meidän muiden… tahdissa.
Miksi Montanarini sai lähteä?
– Hän liittyi bändiin sessiorumpaliksi, kun Waltteri Väyrynen siirtyi Opethin riveihin. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta pidemmän päälle homma ei enää toiminut. Muuta bändiä selvästi nuorempi italialainen oli yksinkertaisesti liian erilainen ihminen… Ihan esimerkkinä: me muut emme voi sietää minkäänlaista rocktähteilyä tai some- ja selfiekulttuuria, mutta Guido ei ollut ihan samoilla linjoilla.
– Mikä pahinta, myös soittamisen suhteen alkoi tulla sanomista, ja Guido työsti Ascensionin rumpuraitoja huomattavasti suunniteltua kauemmin. Loppujen lopuksi hän teki studiossa ihan hyvää jälkeä, mutta joku toinen rumpali olisi hoitanut homman huomattavasti rivakammin.
Vaikkapa Waltteri Väyrynen?
– Esimerkiksi. Kuten kaikki tietävät, hän on uskomattoman taitava ja pedantti muusikko, Mackintosh kehaisee.
– Ennen kuin Waltterista tuli Paradise Lostin jäsen, hän soitti toisessa yhtyeessäni Vallenfyressa. Jo niihin aikoihin tapasimme miettiä, että Waltterin siivet tulevat kantamaan todella pitkälle. Oli ihan selvää, että hänen kaltaisensa ilmiömäisen lahjakkuuden urasta tulee huikea.
Olitko pettynyt, kun Waltteri vaihtoi Opethin leiriin?
– Kieltämättä. Mutta sitä kesti vain hetken. Ymmärsin varsin pian, että Waltteri on paras mahdollinen rumpali Opethille ja Opeth paras mahdollinen bändi hänelle. Nykyään olen pelkästään iloinen, miten asiat menivät.
Nostetaan esiin toinenkin suomalaisnimi: Ville Juurikkala seisoi kameran takana, kun Paradise Lostista otettiin uusia promokuvia.
– Olen tykännyt Villen kuvista pitkään, Mackintosh avaa. – Hänen tyylinsä – värimaailma, kontrastit, sommittelu – miellyttää silmääni. Kun otimme häneen yhteyttä, pääsimme samalle aaltopituudelle pian. Sitten Ville saapui Englantiin ja aloimme räpsiä ruutuja.
Mackintosh jatkaa tavanneensa Juurikkalan ensimmäinen kerran jo vuosikausia sitten.
– Se oli niihin aikoihin, kun hengailimme Helsingissä toisen Villen – Valon – kanssa. Kuvaaja-Ville oli silloin varsin railakas tyyppi ja viina tuntui maistuvan. Nykyään hänen elämäntapansa on hyvin toisenlainen, ja käsittääkseni siihen kuuluu new age -henkisyyttä. Se ei ole ihan minun juttuni, mutta olen hemmetin iloinen, että Ville on löytänyt oman tiensä.