Minkä tasoinen kitaristi on Opethin Fredrik Åkesson? Tuore soittovideo sen paljastaa

10.2.2025 19:26

Opethin musiikki on sen verran kimuranttia, ettei sen soittamiseen aivan kuka tahansa kykene. Niinpä kitaristi Fredrik Åkessoniltakin vaaditaan paljon, jotta kappaleet sujuisivat livenä ongelmitta. Vaan millaisia kuvioita tämä 52-vuotias soittoniekka Opethin kappaleisiin ujuttaa? Tästä saa hyvän havaintoesityksen tuoreesta soittovideosta, jolla Åkesson näyttää seikkaperäisesti, miten The Last Will and Testament -levyn neloskappale kuuluu soittaa. Katso alempaa, näppärää kamaa!

Opeth nähtiin keikalla Suomessa sunnuntaina 9. helmikuuta, kun orkesteri kapusi lavalle Helsingin Jäähallissa. Paikalla olivat myös Soundin Aki Nuopponen ja Jussi Niemelä ihmettelemässä tapahtumia. ”Keikka oli Opethin tuoreimman kiertueen ensimmäinen ja Åkerfeldt tokaisi useampaan otteeseen, että bändi voi olla vielä vähän kohmeessa. Myöhemmin laulaja-kitaristi tarkensi, että parin viikon päästä bändi on varmasti paljon parempi, mutta samalla tylsempi. Tuntuikin erinomaisen hyvältä nähdä lavalla juuri tämä rundinsa aloittanut, itselleen naureskeleva ja rento Opeth, joka oli muuten aika kaukana vuoden 2011 viiksientuhistelu-virkamies-progesta”, Nuopponen kirjoittaa arviossaan. Lue koko artikkeli täältä.

YouTube video