Mitä Metallican uuden levyn nimi tarkoittaa? James Hetfield avaa asiaa – ”Elämääni on mahtunut paljon synkkyyttä…”

72 Seasons viittaa ihmisen 18 ensimmäiseen ikävuoteen.
5.12.2022 19:52

Hevijätti Metallica julkaisee 14.4.2023 uuden 72 Seasons -pitkäsoiton. Mutta mitä 72 Seasons eli suomennettuna ”72 vuodenaikaa” tarkoittaa ja mikä on levyn kantava teema? Yhtyeen nokkamies James Hetfield avasi asiaa tarkemmin hiljattain ALT 105.1 -radiokanavalle antamassaan haastattelussa.

”[Nimi] tuli kirjasta, jota luin. Se kertoo lapsuudesta ja siitä, miten lapsuuttaan käsittelee aikuisena. 72 vuodenaikaa on siis käytännössä elämäsi ensimmäiset 18 vuotta. Miten kehityt, kasvat, kehität omia ajatuksiasi ja miten identiteettisi ja käsityksesi itsestäsi muotoituvat noiden ensimmäisten 72 vuodenajan aikana”, Hetfield kertoo.

”On asioita, joita ei voi tehdä näkemättömiksi ja ne pysyvät mukanasi koko loppuelämän. Joidenkin asioiden kohdalla voit kelata takaisin alkuun ja tehdä ikään kuin uuden nauhan. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten me aikuisina ja kypsempinä käsittelemme sellaisia asioita.”

Hetfield sanoo 72 Seasonsin ja varsinkin ensimmäisenä singlenä julkaistun Lux Æterna -kappaleen olevan nostattavia toivonkipinöitä pimeyden keskellä.

”Elämääni on mahtunut paljon synkkyyttä. Samoin urallamme meille on tapahtunut asioita, mutta emme ole koskaan luopuneet toivosta. Pimeyden keskellä on aina valoa, sillä valoa ei ole ilman pimeyttä. Elämässä on paljon hyviä asioita ja niihin keskittymällä saamme luotua tasapainoa”, Hetfield tuumaa.

”Eikä kyse ole mistään yhdestä asiasta, vaan jokainen saa toivoa ja valoa elämäänsä eri asioista. Minä saan sitä luonnollisesti musiikista. [Lux Æterna] erityisesti kertoo siitä, miten ihmiset kokoontuvat keikalle ja näkevät sen ilon, elämän, rakkauden ja yhteenkuuluvuuden, joka musiikista huokuu ja kokevat sen nostattavana.”

Lisää luettavaa