Mm. Leonard Cohen ja The Used Suomeen

23.4.2010 18:16

Suomessa vuosina 1993 ja 2008 esiintynyt legendaarinen Leonard Cohen konsertoi Helsingissä tiistaina 10. elokuuta. Keikkapaikkana toimii Hartwall Areena.  Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 26.4. kello 9.00.

75-vuotias Cohen kohahdutti viimeksi syksyllä 2009, kun hän tuupertui esiintymislavalle kesken Espanjan-keikan. Kohtaus johtui vatsavaivoista ja artisti pääsi nopeasti hoidosta.

Punkvaikutteinen amerikkalaisyhtye The Used konsertoi Helsingin Kaapelitehtaalla keskiviikkona 23. kesäkuuta. Konsertti on sallittu alaikäisille ja alueelta löytyy myös erillinen anniskelualue yli 18-vuotialle. Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 28. huhtikuuta. 

Muun muassa Entombedissa, The Hellacoptersissa ja Death Breathissa vaikuttanut Nicke Andersson tuo Imperial State Electric -powerpop-bändinsä Suomeen toukokuussa. Orkesteri soittaa Helsingin Bar Loosessa tiistaina 18. toukokuuta.