Nightwish esitti The Phantom Of The Operan 17 vuoden tauon jälkeen vierailevan tähden avustuksella – Tältä meno näytti ja kuulosti yleisöstä käsin

Jason Sheldon / Shutterstock / All Over Press

Yhtye on esittänyt kappaletta viimeksi Tarja Turusen kanssa.

Parhaillaan Euroopan-kiertueella olevan kotimainen metallisuuruus Nightwish vetäisi 27.11. Amsterdamin-keikallaan hihasta melkoisen yllätyksen esittämällä Andrew Lloyd Webberin musikaalista tutun The Phantom Of The Opera -kappaleen. Yhtye on soittanut kyseisen viisun viimeksi Helsingissä 2005 keikalla, joka jäi alkuperäislaulaja Tarja Turusen viimeiseksi yhtyeen riveissä, eli kyse oli todella harvinaisesta tapauksesta. Laulaja Floor Jansenin duettopariksi nousi hollantilainen musikaalinäyttelijä Henk Poort, jonka kanssa Jansen on esittänyt samaista kappaletta soolokeikoillaan sekä Beste Zingers -ohjelmassa, joka on Hollannin vastine Vain elämää -sarjalle. Alta voit katsoa yleisöstä käsin kuvattuja videotaltiointeja tästä harvinaisesta esityksestä.

Nightwishin Euroopan-kiertue jatkuu aina joulukuun loppuun saakka. Alkuvuodesta yhtye tekee pienen kierroksen Aasiassa ja kesällä on luvassa vielä festarikeikkoja ennen vetäytymistä keikkatauolle seuraavaa levyä työstämään. Ennen taukoa yhtyeen voi nähdä Suomessa Kiteellä 16. kesäkuuta sekä Vaasassa 17. kesäkuuta.