Floor Jansen kertoi loistavia uutisia: syöpäleikkaus onnistui parhaalla mahdollisella tavalla

18.11.2022 17:22

Nightwishin laulajalla Floor Jansenilla diagnosoitiin rintasyöpä noin kuukausi sitten. Jansen ilmoitti tuolloin menevänsä leikkaukseen ”suoraa päätä”, ja laulaja kertoikin pian operaation sujuneen hyvin.

Nyt Jansenilla on vielä paljon parempia uutisia, sillä hän kirjoittaa saaneensa lääkäreiltä terveen paperit.

– Leikkauksessa saatiin kaikki syöpäpesäkkeet poistettua, eikä syöpä ole levinnyt! Menen vielä helmikuussa saamaan sädehoitoa, sillä haluamme varmistaa, että syöpä myös pysyy poissa.

– Voimani tuntuvat palautuvan hiljalleen leikkauksen jäljiltä ja tunnen suurta helpotusta siitä, että operaatio onnistui. En ole vielä sataprosenttisesti kunnossa, mutta tulevat keikat tulevat varmasti antamaan minulle vaadittavan energiaruiskeen, että pystyn rokkaamaan kanssanne Euroopan-kiertueella, Jansen kirjoittaa.

Nightwishin iso hallikiertue käynnistyy Belgian Antwerpenistä 20. marraskuuta.

Lisää luettavaa