38-vuotias Nita Strauss on saavuttanut komean merkkipaalun. Kitarataituri kiersi nimittäin korkin kiinni tasan kymmenen vuotta sitten.
”Muistan ensimmäisten raittiiden viikkojen aikana minulla olleen jonkinlaisen epämääräisen ajatuksen kymmenestä vuodesta”, Strauss kirjoittaa Instagramissa. ”Siihen aikaan tuo luku tuntui absurdilta. Se olisi yhtä hyvin voinut olla miljoona vuotta!”
Strauss lisää, ettei raittius tien päällä ole helppoa, sillä hän joutuu viettämään paljon yksinään ja kiertuebussissa ja takahuoneissa olisi helppo saada haluamansa.
”Itse asiassa soitin tällä viikolla hotellini respaan ja pyysin heitä tyhjentämään minibaarin massiivisesta alkoholitarjonnastaan, sillä tiedän että kaiken tämän ajan jälkeenkään en halua antaa sijaa sille pienelle äänelle päässäni, joka sanoo ’olet yksin huoneessani, olet saavuttanut 10 vuoden tavoitteesi eikä kukaan saa tietää, jos juhlistaisit sitä vähän'”, Strauss kertoo.
Päivityksensä lopuksi Strauss kiittelee aviomiestään ja ystäviään vuosien varrella saamastaan tuesta.
”Raittius saattaa olla yksinäinen polku, mutta on tärkeää tietää, että sitä ei tarvitse kulkea yksin jos ei halua!”
”Juhlin täällä jääkahvilla ja kävelyllä ennen treenejä. Elämäni ei olisi voinut mennä paremmin.”