Onnettomia festariuutisia: Saaristo Open peruuntuu tältä vuodelta, uusi yritys ensi kesänä

18.8.2021 12:16

Saaristo Open -festivaali peruuntuu tältä kesältä, kertoo tiedote. Tapahtuma oli tarkoitus juhlia elokuun lopussa, mutta muuttunut koronatilanne teki lopulta festivaalin järjestämisen mahdottomaksi.

Varsinais-Suomen koronatilanne siirtyi hiljattain leviämisvaiheeseen, mikä toi tapahtumille uusia rajoituksia. Niinpä festivaalista olisi täytynyt jättää useita esiintyjiä pois sekä lyhentää tapahtuma-aikaa useilla tunneilla molempina festivaalipäivinä.

“Emme halua jo lipun ostaneille tyytymätöntä fiilistä ohjelmiston rajujen muutosten vuoksi. Asiakkaiden lisäksi Saaristo Openin brändi tulisi kokemaan voimakkaan kolhun, joka tulisi vaikuttamaan myös tuleviin vuosiin”, promoottori Kalle keskinen sanoo tiedotteessa.

“Vaikka osaamme järjestää turvallisia tapahtumia rajoitusten puitteissa, nyt kun Varsinais-Suomi on siirtynyt leviämisvaiheeseen, meidän on mentävä ennen kaikkea yleisön turvallisuus edellä.”

Ensi kesän festivaali juhlitaan Kaarinan Hovirannassa 9.–11. kesäkuuta. Tulevan kesän tapahtumassa nähdään muun muassa Elastinen, J. Karjalainen, Ellinoora, Teflon Brothers sekä Klamydia.

“Saaristo Open palautuu kesäkuun alkuun normaalille paikalleen kesäkuun alkuun festivaalikesän avaajaksi. Olemme kiinnittäneet ensi vuoden tapahtumaan jo useita artisteja, mukaan lukien Elastisen ja Ellinooran”, Keskinen kertoo.

Vuoden 2021 Saaristo Openiin ostetut liput käyvät vuodelle 2022. Koska nyt suunniteltu kahden päivän tapahtuma muuttuu ensi vuonna kolmepäiväiseksi, lipun ostaneet saavat ensi vuodelle yhden lisäpäivän. Edun saa lunastettua tapahtuman passipisteeltä. Jos uusi ajankohta ei kuitenkaan ole sopiva, lippujen palautus onnistuu sen lippukaupan sivujen kautta, mistä liput on ostettu. Palautus onnistuu keskiviikkoon 15.10. saakka.