Led Zeppelinin huhutuista kiertueista tiukasti kieltäytynyt laulaja Robert Plant on lausunut ääneen sen tosiseikan, mitä moni osasikin otaksua.
– Mielestäni Led Zeppelinin ei pidä lähteä kiertueelle, sillä bändi on "epätäydellinen" ilman rumpali John Bonhamia. Yhtyeen ura loppui, koska meistä tuli vajavaisia Johnin kuoleman myötä, ja vajavaisia me olemme olleet siitä asti, Plant sanoi Absolute Radiolle.
Plant myönsi myös pelkäävänsä sitä, että comeback-kiertue vaarantaisi yhtyeen hienon perinnön.
– Led Zeppelin teki sen verran hienon uran, että sille olisi mahdotonta tehdä kunniaa.
Joulukuussa 2007 tapahtuneella Led Zeppelnin comeback-keikalla rumpupatteriston takana hääri Bonhamin poika Jason.
Samassa haastattelussa Plant kertoi työstävänsä uutta materiaalia Alison Kraussin kanssa. Kaksikkohan julkaisi hienon Raising Sand -albumin.