”Se oli kuin myyränmätkimispeliä” – Iron Maidenin pitkäaikainen manageri muistelee bändin merkityksellisimpiä keikkoja

Rod Smallwoodin mieleen on jäänyt ensimmäisen näkemänsä Maiden-keikan lisäksi muun muassa legendaarinen Rock in Rio -keikka sekä ensivisiitti Japaniin.
1.8.2025 13:26

Rod Smallwood on toiminut hevijätti Iron Maidenin managerina jo 45 vuoden ajan, eli koko bändin ammattimaisen uran ajan. Tuoreessa Classic Rockin haastattelussa Smallwood nimeää ikimuistoisimpia ja bändin uran kannalta tärkeimpiä keikkoja, joista ensimmäiseksi tämä nostaa tietenkin ensimmäisen näkemänsä Maiden-keikan, joka tapahtui Lontoon The Swanissa kesällä 1979. Keikka on syöpynyt hyvin Smallwoodin mieleen senkin vuoksi, että se jouduttiin soittamaan ilman silloista laulajaa Paul Di’Annoa.

”Hänet oli pidätetty, koska hän kantoi mukanaan stilettiä. Vaikken ollutkaan vielä bändin manageri, menin vaistomaisesti managerimoodiin: soitin poliisiasemalle, mutta he eivät suostuneet vapauttamaan Paulia”, Smallwood kertaa.

”Heitä oli siis vain kolme: Steve (Harris, basisti), Dave (Murray, kitara) ja silloinen rumpali Dougie Sampson. ’Osaatko sanat?’ kysyin Steveltä. ’Joo, olen kirjoittanut ne’, hän vastasi. ’Osaatko laulaa?’ kysyin. ’En kovin hyvin’, hän vastasi. ’Voitko yrittää?’ ’Okei, hyvä on.'”

”Steve lauloi ihan hyvin ja heti kun he soittivat Phantom of the Operan, tiesin, että heistä tulee vielä todella iso bändi. Se oli uskomaton biisi. Bändillä oli karismaa jopa ilman nokkamiestä ja se tapa, jolla he katsoivat yleisöä suoraan silmiin, oli todella tärkeä juttu. Ryhdyin heidän manageriksi vasta joitain kuukausia myöhemmin, koska ajattelin palata takaisin lakiopintojen pariin, mutta syvällä sisimmässäni tiesin, että tässä bändissä oli jotain ainutlaatuista.”

Lue myös: Lämppäribändiä voi kohdella tosi inhottavasti – tai sitten voi toimia kuten Iron Maiden

Smallwoodin mieleen on jäänyt myös bändin ensivisiitti Japaniin vuonna 1981 sekä varsinkin fanien erikoinen käytös keikalla.

”Koko yleisö istui. Jos joku innostui liikaa ja nousi seisomaan, järjestyksenvalvoja löi heitä päähän käärityllä sanomalehdellä. Kyseinen fani istahti, mutta pian toinen nousi ylös ja taas – pam! – hän istui alas. Se oli kuin myyränmätkimispeliä. Hyvin erikoista”, Smallwood muistelee.

Yhdeksi bändin tärkeimmäksi keikaksi Smallwood nimeää vuoden 1985 Rock in Rio -festivaalin, jossa Maiden esiintyi juuri ennen Queeniä. Yleisöä oli raporttien mukaan 300 000 henkeä ja keikka näytettiin suorana monissa Etelä-Amerikan maissa.

”Lavasoundit olivat kamalat ja Bruce (Dickinson, laulaja) hermostui niin, että potki monitoreita lavalta. Samalla hän törmäsi päin kitaran lapaa ja sai vekin päähänsä. Veri valui alas hänen kasvojaan. Bruce tuli luokseni lavan reunaan ja sanoin: ’Näetkö tuon kameran, jossa palaa punainen valo? Mene ja tunge naamaasi suoraan siihen!” Bruce kertoo tarinasta erilaista versiota, jossa olisin käskenyt roudaria kertomaan hänelle, että repii haavaa auki lisää jotta se vuotaisi vielä enemmän!”

”Mutta Brucen verinen naama teki suuren vaikutuksen. Sen keikan jälkeen emme ole soittaneet Etelä-Amerikassa koskaan alle 40 000 hengelle.”

Lue muut Smallwoodin valinnat täältä.

YouTube video

Lue myös: Iron Maiden pyytää katsojia jättämään puhelimet taskuun – Bruce Dickinson puhuu linjauksen taustoista