Skid Row -basisti kertoo, mikä kappale sai aikoinaan bändin naispuoliset fanit kaikkoamaan

16.2.2025 20:45

Skid Row -basisti Rachel Bolan on muistellut Going Off Track -podcastin haastattelussa yhtyeen edeltäjäänsä agressiivisempaa kakkosalbumia Slave To The Grindia. Bolanin mukaan yhtyeen uran suurin virhe liittyy levyn singlepoimintoihin.

”Raskaammalle puolelle siirtyminen tapahtui hyvin orgaanisesti”, Bolan sanoo. ”Suurin virheemme, ja puhun nyt meistä – itse olin asiasta toista mieltä – oli julkaista nimikkobiisi singlenä. Radiossa ei haluttu koskeakaan siihen. Miespuolisten fanien määrä lisääntyi. Naispuolinen fanikunta kaikkosi. Se katosi käytännössä kokonaan. Sitten otimme Panteran mukaan tien päälle ja keikoilla kävi lähinnä jätkiä. Rakastamme kuitenkin Panteraa.”

”Julkaisimme Slave To The Grindiltä ensimmäisenä maistiaisena Monkey Businessin”, Bolan jatkaa. ”Se löi läpi kahdessa viikossa ja oli ehta hitti. Meillä meni lujaa. Radio oli valloitettu ennen kuin edes julkaisimme toisen singlen. Sitä ei oltu edes mietitty kun Quicksand Jesus alkoi soida radiossa. ’Tämä on mahtavaa, suorastaan hämmästyttävää’, tuumailin. ’Tämä on Bohemian Rhapsodymme.’ Kyseessä on kuitenkin kuusiminuuttinen biisi. En sano, että se on yhtä hyvä kuin Bohemian, mutta tiedät mitä tarkoitan.”

”Sitten joku – luullakseni tuolloinen managerimme – sanoi, että ’meidän ei pitäisi julkaista sitä biisiä toisena singlenä.’ Joku bändistä oli samaa mieltä. ’Mutta sitähän soitetaan jo radiossa. Emmekö näe mitä on meneillään?’ ihmettelin. Joku sai sitten fantastisen idean – koska Snake [Dave Sabo] ja minä olimme bändin radiohemmot, hoidimme kaikki haastattelut ja muut – ’miksi ette Snaken kanssa soittelisi asemille ja pyytäisi, ettei biisiä soitettaisi ennen kuin olemme päättäneet seuraavasta singlestä?’ ’Oletteko tosissanne?’ kummastelin. ’Kyllä vain.'”

”Niinpä tein sitten työtä käskettyä ja pyysimme radioasemia olemaan soittamatta biisiä ennen uutta singleä. Vastaukset olivat juuri sitä mitä odotinkin. Yksikin ohjelmapäällikkö raivosi minulle, en nyt muista asemaa, mutta se oli iso markkina-alue Chicagon kieppeillä, ’oletteko vittu päästänne sekaisin?’ Minä siihen, että ’Kyllä.’ Sitten julkaisimme Slave to the Grindin singlenä. Radiossa ei reagoitu ainoastaan toteamalla, että ’emme soita tätä koska se on liian raskasta’, vaan ’emme soita tätä ja voitte haistaa pitkän paskan siihen päälle.’ Sitten yritimme uudelleen Quicksand Jesuksella. Kaikki vastasivat, että ’liian myöhäistä.’ Radiosoitto oli sen levyn kohdalta jo paketoitu.”

”Meillä oli videoita, Wasted Time, Slave ja Monkey. Mitä muuta? En enää muista. No, se oli joka tapauksessa valtava virhe. Muistan olleeni hotellihuoneessa ja sanoneeni: ’Emme voi julkaista Slave to the Grindia singlenä.’ Muistan myös managerimme sanoneen, että ’voitte tehdä tässä vaiheessa ihan mitä haluatte.’ Suuri virhe. Valtava virhe. Se oli suurin virheemme.”

”Se on minun biisini. Se oli minun ja Snaken bändi. Sisäinen dynamiikka oli minusta hyvin outo. Silloinen managerimme kohteli minua kuin minun ei tarvitsisi tietää kaikkea. Se ei ollut kivaa. Menetin hermoni muutamaan otteeseen. Hoidamme kaiken nykyään kaiken Snaken kanssa yhdessä – kaiken täytyy kulkea meidän kauttamme.”

Lue myös: ”Heillä on menossa kahdeksas tai yhdeksäs korvaajani” – Sebastian Bach jaksaa uskoa vielä Skid Row -yhteenpaluuseen

Lue myös: ”Se oli surkea kokemus jo ennen kuin pääsimme edes puhelimeen” – Kitaristi muistelee hiljattaista Skid Row’n yhteenpaluuyritystä