Hiljattain ensimmäisen sooloalbuminsa (Child Within The Man) vuosikymmeneen julkaissut Sebastian Bach vastasi radiokanava 102.3 WBAB:n haastattelussa, uskooko hän Skid Rown klassisen kokoonpanon palaavan vielä jonakin päivänä yhteen. Juttutuokiosta uutisoi Blabbermouth.
”Kyllä, mutta kun luen haastatteluja joissa puhun tästä, ne saavat vähän irvistelemään sillä asia ei riipu minusta”, Bach sanoo. ”Heillä on menossa kahdeksas tai yhdeksäs korvaajani. Lisäksi viestinnässä on tapahtunut virheitä minun ja heidän leirinsä välillä, ja yritän selvitellä asiaa, mutta rehellisesti sanottuna olen liian keskittynyt omaan uraani edes ajattellakseni nyt moista. En vain ajattele menneitä tällä hetkellä. Ajattelen sitä, kuinka minulla on uusi biisi radiossa. What Do I Got To Lose? soi ympäri maata. Videolla on tähän mennessä melkein kaksi miljoonaa katselukertaa vuodelta 2024. Minun aikoinani kaksi miljoonaa katselukertaa merkitsi tuplaplatinaa. En siis ajattele vuotta 1989 tai 1991.”
”Olen aivan innoissani kuullessani ääneni radiossa vuonna 2024”, Bach jatkaa. ”Se on minulle tärkeämpää kuin miettiä mitä tapahtui 1991. En vain ajattele moisia. Ei sillä että en haluaisi bändiä takaisin yhteen, mutta olen vain keskittynyt täysillä nykyisiin tekemisiini. Muut jutut saavat odottaa. Tämä on kiinnostavampaa. Albumini, sen soundi ja ihmisten reaktiot ovat jännittävämpiä ja kiinnostavampia, samoin uuden musiikin luominen vanhojen biisien toistamisen sijaan. On mahtavaa, että minulla on uusia biisejä soitettavaksi, vaikka en olekaan vielä opetellut niitä.”
Skid Rown perustajakitaristi Dave ”Snake” Sabo suhtautui reunionin mahdollisuuksiin varsin nihkeästi hiljattaisessa haastattelussaan.