Karismaattisena esiintyjänä tunnettu Lauri Haav tekee ensi syksynä uransa toistaiseksi suurimman keikan nousemalla Tampereen Nokia-areenan lavalle lauantaina 7.11.2026. Tiedossa on uuden musiikin parissa työskentelevän artistin tähänastista uraa summaava spektaakkeli näyttävällä tuotannolla. Liput tulevat myyntiin 5.12. kello 9 Lippupisteessä.
”Tämän keikan eteen on tehty töitä jo vuosia. Nokia-areenan show tulee olemaan ennen kaikkea tulevan albumin julkistuskeikka, mutta sillä juhlistetaan tietenkin myös hittejä kuluneiden vuosien varrelta. Luvassa on mieletön liveshow, jollaista meiltä ei ole vielä nähty. Siksi haluan kutsua kaikki vanhat ja uudet fanit juhlimaan No Haav No Love -aikakauden upeinta keikkaa mun kanssa”, Haav kertoo.
Kuluneena syksynä Vain elämää -ohjelmassa hurmannut, Jyväskylästä kotoisin oleva Lauri Haav nousi yleisön tietoisuuteen jo Nyt ja heti -ep:llä vuonna 2019 ja osoitti pian olevansa suuri genreään uudistava voima. Viimeistään vuonna 2023 julkaistu, vuoden artisti yleisö-Emmalla palkitun Haavin läpimurtoalbumi Aino nosti tekijänsä kotimaisen musiikin kiintotähdeksi, ja striimausmenestyksen lisäksi sitä seurasi lukuisat loppuunmyydyt konsertit.
LAURI HAAV PRESENTS:
NO HAAV NO LOVE
La 7.11.2026 Tampere, Nokia Arena
LIPUT:
Ennakkomyynti rekisteröityville asiakkaille on alkanut osoitteessa www.nohaavnolove.fi
Lipunmyynti kaikille asiakkaille alkaa perjantaina 5.12. klo 9 osoitteessa www.lippu.fi/no-haav-no-love
