Kaikkien aikojen menestyneimpien ja myydyimpien artistien joukkoon noussut Taylor Swift julkaisee tulevana perjantaina (3.10.) uuden pitkäsoittonsa The Life of a Showgirl. Swiftin levyjulkaisut ovat aina tapauksia ja tälläkin kertaa fanijoukko odottaa uutta levyä jo kuumeisesti.
Levyn kysyntä on niin suurta, että se on rikkonut suoratoistoennätyksiä jo ennen ilmestymistään. Spotify on nimittäin ilmoittanut, että The Life of a Showgirlistä tuli palvelun ensimmäinen levy, jonka on ennakkotallentanut yli 5 miljoonaa käyttäjää.
Swift rikkoi samalla oman pre-save -ennätyksensä, joka kuului popparin edelliselle pitkäsoitolle, viime vuonna ilmestyneelle The Tortured Poets Departmentille.
The Life of a Showgirl on Taylor Swiftin kahdestoista pitkäsoitto. Albumin tuottajiin kuuluvat Swiftin itsensä lisäksi tuottajalegenda Max Martin sekä Karl ”Shellback” Schuster. Swift on kuvaillut eloisan ja pirskahtelevan levyn olevan vastapaino minimalistiselle ja tummasävyiselle edeltäjälleen.
Lue myös: Dream Theater -rumpali istahti alas soittamaan kylmiltään Taylor Swiftiä – tässä lopputulos