”Teemme lauluja sellaisista asioista, mitä ihmiset eivät tee kovin usein. Kuten kuolemasta.” – Iron Maiden -dokkarista julkaistiin uusi traileri

Bruce Dickinson kertoo uudella trailerilla Maidenin filosofiasta biisien tekemisen suhteen.
10.4.2026 07:00

Iron Maiden haluaa seuraavaksi kertoa tarinansa dokumenttielokuvan muodossa. Malcolm Venvillen ohjaama Burning Ambition -dokkari tulee toukokuussa elokuvateattereihin ympäri maailman, ja teoksessa käydään läpi Maidenin taival Britannian pikkupubeista kansainväliseksi metallimonoliitiksi, joka vetää edelleen stadionit täyteen kaikilla mantereilla. Suomessa dokkari tulee ensi-iltaan 8. toukokuuta.

Elokuvasta julkaistiin nyt toinen traileri, katso tämä pätkä alempaa. Trailerissa käsitellään bändin sävellysperiaatteita: Iron Maiden ei ole koskaan ollut kiinnostunut kappaleista, joissa käsitellään lähinnä juhlimista, juopottelua ja irstailua. ”Me teemme mieluummin kappaleita sellaisista asioista, mitä ihmiset eivät tee kovin usein. Kuten kuolemasta”, laulaja Bruce Dickinson lohkaisee haastattelijalle.

Burning Ambition tulee meillä nähtäväksi ainakin Finnkinon teattereissa ympäri Suomen. Katso lisätietoja täältä.

YouTube video