The Policen aktiiviura vuosina 1977–86 poiki kunnioitettavan määrän klassikkokappaleita, mutta nämä eivät syntyneet kitkatta. Stingin, Stewart Copelandin ja Andy Summersin välit kiristyivät sellaisiksi, että osapuolet olivat välillä hyvin lähellä ajautua todelliseen nokkapokkaan. Aiheesta kertoo rumpali Copeland, joka vieraili hiljattain New York Postin haastateltavana.
”Bändi oli hyvin epämukavassa tilanteessa. Ajoimme toisemme hulluksi”, Copeland kertoo yhtyeen viidennen ja viimeiseksi jääneen Synchronicity-albumin (1983) äänityksistä.
”Nykyään me ymmärrämme, mistä se kaikki kireys oikein tuli. Tämän tietämyksen valossa saamme itse asiassa olla kiitollisia, että saimme Stingistä irti viiden albumin verran musiikkia, koska siinä vaiheessa hänellä oli jo hyvin tarkka näkemys siitä, miten sovitusten kuului mennä.”
Copelandin ja Stingin välejä hiersi erityisesti se, etteivät muusikot ajatelleet yhtyeen toimintatavoista samalla tavalla.
”Aluksi siinä oli kysymys yhteistyöstä. Sitten hänen täytyi tehdä yhä enemmän kompromisseja, ja hänen oli aina vain vaikeampi suostua näihin kompromisseihin”, Copeland sanoo Stingiin viitaten.
”Hän etsi tavallaan kauneutta ja halusi luoda jotain tyyntä ja liikuttavaa, sanoisinko älyllistä. Minulle taas bändissä oli kysymys hösseliksi pistämisestä, kunnon bileistä.”
Copelandista oli tietysti ärsyttävintä, kun Sting ohjeisti häntä turhan tarkkaan ja innokkaasti rumpuosuuksista.
”Kaikkein murhanhimoisimmat hetket, sellaiset että halusin todella kuristaa sen kaverin kuoliaaksi, olivat kun hän tuli luokseni ja alkoi selittää minulle jotain hi-hatin käytöstä”, Copeland sanoo.