Aiemmin lähinnä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus- sekä Marsh Tea -yhtyeistä tuttu basisti Nils Ursin on kaiken muun musisoinnin ohella säveltänyt myös soolomateriaalia, jonka voi väljästi luokitella instrumentaaliseksi kevytprogemetalliksi. Nyt ilmestynyt järjestyksessään viides soolosingle The Road Curves on lähtökohtaisesti raskaspoljentoinen kappale, johon niin äänittäjänä kuin tuottajana toiminut Teemu Liekkala ideoi mukaan viihteellisyyttä.
”En ensin oikein tiennyt miten suhtautua Teemun kappaleeseen kehittämään grooveen, mutta kuten usein aiemminkin on käynyt, alkoi idea muutaman pureskelukerran jälkeen pikkuhiljaa uppoamaan. Lopputuloksena olikin oivallus: juuri tältähän tämän biisin pitääkin kuulostaa!” maestro Ursin kertoo teoksen taustoista.
”Kitarateemat ja soolon tässä soittaa Marsh Tean Mikki Rousi, joka sai vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Soolonsa onkin ehdottomasti paras pitkään aikaan kuulemani. Kaikki nämä edellä mainitut tekijät vain alleviivaavat, kuinka musiikkiin on upotettu monenlaisia tunnelmia, joista jokainen löytäköön omansa.”
