Muutamia viikkoa sitten Slayerin Kerry King paljasti alustavia suunnitelmia nimekkäiden metalliyhtyeiden Big Four -kiertueesta. Mukana olisivat olleet Metallica, Anthrax, Slayer ja Megadeth. Hieman myöhemmin Metallican Kirk Hammett kuitenkin ilmaisi epäuskonsa kiertueen toteutumisen suhteen.
USA:sta kantautuu nyt uusi kiertuehuhu, johon on syytä suhtautua vakavasti. Sen mukaan Slayer ja Megadeth lähtisivät ensi vuonna tien päälle Testamentin ja High On Firen kanssa. Rundin on määrä startata Pohjois-Amerikasta helmikuussa.
Megadeth rundaa Amerikassa jo aikaisemmin, sillä yhtye lähtee tien päälle Machine Headin ja Suicide Silencen kanssa marraskun puolivälissä. Slayerin tilanne on puolestaan epävarmempi, sillä laulajabasisti Tom Arayalla on ollut huolia terveytensä kanssa. Yhtyeen tulevan Euroopan-kiertueen toteutuminen on epävarmaa.
Megadethin ja Slayerin aikaisemmin hyvinkin tulehtuneet välit ovat myös kovasti parantuneet viime aikoina. Megadeth-pomo Dave Mustainen mukaan Slayerin Dave Lombardo ja Kerry King tulivat Megadethin pukuhuoneeseen Japanin-keikan jälkeen ja entisten riitapukareiden tunnelma oli hyvinkin positiivinen.
Kerrottakoon metallimusiikin saralta myös se, että Nightwishin massiivinen Lokikirja-boksi ilmestyykin vasta 18. marraskuuta, eli viikkoa aikaisemmin ilmoitettua myöhemmin.
Oululainen melodinen deathmetal-jyrä Kalmah on puolestaan saanut kuudennen albuminsa valmiiksi.
– Hommat sujuivat mallikkaasti, vaikka tällä kertaa työt tehtiin kolmessa pätkässä noin puolen vuoden sisään. Suoherran ohjauksessa materiaalista tuli erittäin Kalmah-pitoista, joskin uudet viritykset pitävät sekä mielen että musiikin virkeänä. Kuullaanhan tällä levyllä myös aitoa trumpettia, sanoo kitaristi Antti Kokko.
Pitkäsoitto ilmestyy ensi vuoden puolella.