Vesterinen yhtyeineen juhlistaa 20-vuotista uraansa – kesällä järjestetään muhkea ulkoilmakonsertti Helsingissä

Suvilahteen rakentuu keikkaa varten 6000 henkeä vetävä ulkoilma-areena.
23.2.2026 12:56

Mikäli Vesterinen yhtyeineen vilahtelee tiiviisti soittolistoillasi, kannattaa piirtää kalenteriin paksu merkintä päivämäärälle 29. elokuuta. Orkesteri nimittäin järjestää tuolloin kookkaan erikoiskeikan Helsingin Suvilahdessa. Tarkoituksena on juhlistaa yhtyeen 20-vuotista uraa ja esitellä maaliskuussa ilmestyvää Liian hiljaista -uutuuslevyä.

”Luvassa on Liian hiljaista -kiertueen ykköskonsertti suurkokoonpanolla, ja mukaan mahtuu iso kasa uran varrelta kerättyjä helmiä”, bändi kertoo tiedotteessa. Lavalle nousee Suvilahdessa 18-henkinen kokoonpano.

”Tuntuu aivan suunnattoman hienolta, että vuonna 2006 Rymättylässä syntynyt ajatus, että tästä tulee kova bändi, on osoittautunut haavettakin paremmin todeksi. Vaikka jengiä on tullut 20 vuoden aikana paljon lisää, on tunnelma edelleen se sama ihana mökkifiilis; parasta musaa, parhaat kaverit ja pelkkää rakkautta”, yhtye jatkaa.

Suvilahteen rakentuu keikkaa varten 6000 henkeä vetävä ulkoilma-areena. Liput tapahtumaan tulevat myyntiin 27. helmikuuta. Ennakkomyynti tapahtuu Lippupisteen myyntikanavissa. Lippujen hinnat ovat alkaen 69,90 euroa.