Marraskuun lopussa, kesken kaikkein harmainta ja ankeinta vuodenjaksoa, lykkäsi CMX ilmoille hilpeän ajankohtaisesti nimetyn Kusimyrsky-kappaleen. Ei tullut hardcorepunkia, vaikka nimi sellaista enteili. Yhtyeen neljättätoista kokopitkää markkinoinut kahdeksan-minuuttinen eeppinen singlelohkaisu heilutteli hersyvän punkahtavasti keskisormea radioaalloille ja esitteli kiinnostavinta CMX:ää vuosikausiin.
Upea, toolmaisen koukeroinen kappale käynnistyy junnaavan jumittelevilla riffeillä, etenee ahdistavaan, mutta menevään kertosäkeeseen. Väliosassa poukkuroidaan avarammissa ja kevyemmissä sfääreissä ennen finaalin hurmoksellista sekä runnovaa lopetusta. Hienosti kasvava sävelteos, jonka kruunaa Yrjänän kryptisen mystinen lyriikka. “Luota lukuun, itseesi ja pyhään geometriaan” on epämääräisyydessään jo neroutta lähentelevä loppusäe.
Jos nostatti Kusimyrsky odotuksia korkealle Seitsentahokasta kohtaan, veti seuraava singlelohkaisu omat ennakko-odotukseni viemäriin. Rikkisuudeltu on sitä perinteisempääkin perinteistä surumielisen kaihoisaa CMX:ää, jonka popkoukut ovat loppuun kaluttuja ja liian usein kuultuja. Tuttua ja turvallista yhtyeen vannoutuneille ystäville, mutta satunnaiskuuntelijaa ei tämä jaksa enää innostaa.
Singlelohkaisut antavat varsin hyvän kuvan koko Seitsentahokas-albumista ja esittelevät sen ääripäät. Kymmenen veisun joukkoon mahtuu niin innostavaa ja mielenkiintoista materiaalia kuin sitä tuhanteen kertaan kuultua tuttua huttuakin. Täytteenä on myös muutama menevä rockraita. Laulutulkinnoista löytyy kaunista melodista otetta, A.W. Yrjänän tavaramerkiksi kohonnutta monitulkintaisiin teksteihin soveltuvaa runoilijamaista lausuntaa sekä paikoittaista suoraa huutoa.
Hehkutetun Kusimyrskyn ohella etenkin levyn alkupuoli esittelee vahvassa vedossa olevan ja elävästi eteenpäin potkivan suomirockin veteraanin. Tällä kertaa ”jokaiselle jotakin” -metodi jää positiiviseksi kokemukseksi, eikä lipsahda kulman takana väijyvään ”ei kenellekään mitään” -kategoriaan. Kolmea ensimmäistä kappaletta uskaltaa suositella lämpimästi kenelle tahansa.
On ihailtavaa, että CMX:llä on edelleen motivaatiota ja tunteen paloa vuosikymmentenkin jälkeen luoda uutta musiikkia. Se haluaa ja uskaltaa kokeilla uutta, eikä tyydy pelkästään kierrättämään vanhoja hyviksi todettu keinoja. Perisynneistään huolimatta Seitsentahokas ei ole missään nimessä laiska ja väsynyt tekele.
