Rehtiä progea ja hittiviritelmiä – CMX:n Alkuteos on sopivan vaikea koko kansan levy

Arvio julkaistu Soundissa 1/2018.
Kirjoittanut: Mikael Mattila.

Arvio

CMX
Alkuteos
Sony

A.W. Yrjänä kuului edesmenneen, kotimaista popkenttää ironisoineen Rockhuora-sarjakuvan vakiohahmoihin. Eräässä stripissä hän esitti uhkauksen, jonka mukaan hän lausuu ”rumia sanoja latinaksi”, jollei hänen taidettaan arvosteta.

Alkuteoksella hän toteuttaa tämän uhkauksen. Sen päätösraita Alkemisti käynnistyy latinankielisellä resitaatiolla. Eivät sanat varsinaisesti rumia ole, mutta ainakin ne ovat albumin käyntikortti: CMX on tehnyt taas taidelevyn. Levyllä on kahdeksan kappaletta, ja niiden keskipituus huitelee noin kuudessa minuutissa.

Se on periaatteessa hauskaa. Nyky-CMX:n ei tarvitse tehdä muuta.

On tarpeellista, että Suomessa on ainakin yksi koko kansan bändi, josta tämä kansa ei ymmärrä mitään. Toisaalta, tässä maassa myös progeprofessori Steven Wilson myy Jäähallin täyteen. Se riittänee puhallukseksi niiden ihmisten pipiin, jotka loukkaantuvat kun joku jossain väittää rockmusiikin olevan letkuruokinnassa.

Tekstillisesti Yrjänä on tehnyt taas yhden satsin abstrakteja sanamaalauksia, joista on erotettavissa muutamalta edellislevyltäkin tuttu militaristinen steampunk-maailma.

Sama yleisö voisi olla myös Alkuteoksen kohderyhmää. Levy on parhaimmillaan silloin, kun se heittäytyy rehdin progeksi sellaisilla kappaleilla kuin Elementa, Konx Om Pax tai Alkemisti. Suoraviivaisemmat Paratiisin Eeva ja Verenpuna taas ovat kertakaikkisen onttoja hittiviritelmiä.

Tekstillisesti Yrjänä on tehnyt taas yhden satsin abstrakteja sanamaalauksia, joista on erotettavissa muutamalta edellislevyltäkin tuttu militaristinen steampunk-maailma. Se kuulostaa aiemmalta Yrjänältä jopa niin paljon, että hän on innostunut jemmaamaan säkeisiin muutamankin viittauksen aiempaan tuotantoonsa. Kytkökset reaalimaailmaan on säästetty puolihuolimattomiin ”ei verkkotieto korvaa aitoo sivistystä” -heittoihin.

Voihan niitä taidelevyjä näinkin tehdä.

Niin miellyttävä levy kuin Alkuteos onkin, vaivaa sitä kunnianhimottomuus. Ei voi sanoa, että CMX:n progeilu olisi erityisen vimmaista – ei edes niin vimmaista, kun edeltäjällään Mesmerialla. Nyt visio ei tunnu suuntaavan mihinkään, vaan risteilee sinne tänne kuin tähtilaiva huviajelulla.

Tästä huolimatta arvelen, että komentosiltaa asteleva Yrjänä vain hymyilee. Voihan niitä taidelevyjä näinkin tehdä.

Lisää luettavaa