CMX: Iäti

CMX
Iäti
Herodes

Viime aikoina teemalevyjä tehnyt CMX huomasi jälleen tarvitsevansa agendan studioon menoa varten. Iäti-levyn dogma julkistettiin jo helmikuussa ja se alkoi varsin mielenkiintoisin pykälin: ei heviä, ei progea, ei kompressointia. Lisäksi sovituksia pyrittiin yksinkertaistamaan, vanhoja soittimia ja vahvistimia käyttämään eikä yhtään biisiä saanut olla täysin valmiina. Sääntölistaan suhtauduttiin vähintäänkin puolitosissaan.

Raportoinnin perusteella syntyi illuusio orgaanisesta ja irtonaisesta poprock-levystä, jonka sanoitukset saattaisivat jopa käsitellä miehen ja naisen välisen rakkauden kaltaisia aiheita, niin kuin monissa bändin klassikkokappaleissa. Talvikuningas-järkäle (2007) vakuutti tuoreeltaan soundillaan ja teemallaan, mutta jäi lopulta kylmäksi ja etäiseksi. Sitä edeltänyt, biisimateriaaliltaan monipuolinen mutta yhtenäinen ja helposti lähestyttävä Pedot (2005) dekonstruoi lyriikoissaan ihmisyyden käsitteen kiilaten parhaiden CMX-levyjen joukkoon.

Pettymys ei liene oikea sana kuvaamaan tunnelmia radiosingle Sateenkaaren pään ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, sillä oli ehkä vähän typerää odottaa CMX:ltä jonkinlaista luomusoundia vuonna 2010. Se olisi loppujen lopuksi tarkoittanut konkreettisempia muutoksia bändin hyviksi havaituissa työskentelytavoissa kuin niitä pikkujuttuja, mihin dogma pystyi näennäisesti vaikuttamaan. Esimerkiksi yhteistyölle tuottaja-äänittäjä-miksaaja Rake Eskolinin kanssa olisi kaiketi täytynyt laittaa piste.

Riskikortin käyttämättä jättäminen kuuluu siten, että Iäti-albumin äänikuva on kokonaisvaltainen ja särmistä hiottu. Muun muassa Yrjänän laulu kuulostaa ajoittain siltä kuin sitä olisi käsitelty Autotunella, vaikka bändi kiistää nimenomaisen ohjelman käytön. Rumpuraidoista dogmassa ei puhuttu mitään, mutta Tuomas Peipon osuudet jäävät hieman varjoon. Voi vain muistella kuinka paljon Billy Gould sai miehen soitosta irti Vainajala-levyllä (1998). Sen sijaan nyt on käsillä juhlava kitaralevy. Janne Halmkronan ja Timo Rasion suorituksissa riittää ihasteltavaa lopuksi ikää.

Iäti-levyn kappalemateriaali on tasavahvaa ja biisit toimivat varmasti keikoilla. Tutulta kuulostavilla ja tarttuvilla pitkän litanian kertosäkeillä varustetut radiosinglet, siis myös kaavamainen Linnunrata, olisi voitu korvata muillakin valinnoilla. Albumin poplaulut ovat kertosäevetoisia ja tyylipuhtaita, mutta nyanssirikkaita. Levyn keskivaiheen jälkeen lisää massaa huutava Totenmann esittelee nyky-CMX:n ilmaisullisesti omimmillaan ja Manisola-revitys vapautuneimmillaan.

CMX:n kolmannentoista studioalbumin suurin puute on, että siltä ei löydy uutta Ainomieltä tai Kultanaamiota. Harmi, sillä uskoin bändin pystyvän vielä sellaisen tekemään valmiille jalustalle. Hevi ja proge ovat vanhojen miesten musiikkia, sanotaan.