CMX: Talvikuningas

Arvio julkaistu Soundissa 09/2007.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Kaikkivaltiaan kymmenennen minuutin aikana vaikuttaa hetken siltä, että CMX olisi löytänyt oman sisäisen The Whonsa. Turha toivo, sillä yhtye palaa nopeasti rivakan roolipelaajarockin pariin.

Arvio

CMX
Talvikuningas
Herodes

Kaikkivaltiaan kymmenennen minuutin aikana vaikuttaa hetken siltä, että CMX olisi löytänyt oman sisäisen The Whonsa. Turha toivo, sillä yhtye palaa nopeasti rivakan roolipelaajarockin pariin.

Levyn paras riffi on sisään heittävä ensimmäinen. Pitkä avausraita kaareutuu komeasti. Sen jälkeen herää kysymys, että onko Talvikuningas lintu vai kala? No, ainakaan mikään muu suomalainen yhtye ei olisi kehdannut tehdä tällaista albumia.

Kahteentoista indeksoitu metallinen möhkäle on musiikiltaan tuttua ja tunnistettavaa CMX:ää. Sen verran suurimman osan säveltänyt A. W. Yrjänä on taakkaansa keventänyt, että kokonaisuuden nimissä hänen ei ole tarvinnut keskittyä kertosäkeisiin, myyvään. Joku voi tulkita seikan tinkimättömyydeksi, mutta ei se 62-minuuttista Talvikuningasta ainakaan kuuntelukelpoisemmmaksi tee.

Yrjänä ja aseenkantajat leikkivät usein ”progressiivisen” heavyrockin palikoilla, mutta ovat soittajina sen verran punk, että eivät uskaltaudu pahimman muusikko-oksennuksen pariin. CMX:n ilmaisun ongelma on tuttu: herkkä ja raskas ovat hallussa, mutta niiden välinen alue jää vähälle kartoitukselle.

Erityisen levystä tekee sen kehysteema. Tieteisfantasian valinta tyylilajiksi sopii CMX:n musiikkiin, mutta ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Esimerkiksi turkulaisen Wojciechin tekstit ovat liikkuneet vähän samantapaisissa maailmoissa – söpömmin ja pehmeämmin toki. Yhtenäisestä teemasta huolimatta Talvikuninkaan osaset ovat helposti irrotettavissa keikkasettiin muun materiaalin sekaan.

Muistaakseni Yrjänä stressasi muinoin ”juna”-sanan esiintymisestä kirjoittamansa laulun tekstissä. Hän piti sitä liian modernina ja sitovana. Nyt Talvikuningas sijoittuu muutaman sadan vuoden päähän avaruuteen ja sen sanoituksissa vilisee fuusiopolttimia ja muuntogeenejä.

Tapahtumien aika ja paikka ovat siis alati selvillä. Silti levyn teksteihin tutustuessa tulee mieleen, että niissä on enemmän kyse huvittelusta kuin harkitusta allegoriasta, teemasta ja reemasta. Ja mikäpä siinä, kenelle sitä mieluummin soisi mahdollisuuden pitää hauskaa kuin CMX:lle?

Luultavasti Talvikuningas jää CMX:n saagassa pelkäksi kuriositeetiksi. Olisi kuitenkin suonut, että järkyttävän kallis erikoistuote olisi toteutettu loppuun asti huolella. Kansivihon paperi kiiltää ja Sami Saramäen maalaukset tukevat tuhotarinaa taitavasti, mutta joku olisi myös voinut oikolukea kirjasen tekstit. Lukuisat lyönti- ja kirjoitusvirheet eivät anna hyvää kuvaa levy-yhtiön laaduntarkkailusta.