Kirjailija, elokuvaohjaaja ja filosofi Guy Debordin kuva ei liity aiheeseen.
”Suomalainen rockmusiikista kirjoittaminen on palautettava pelottomaksi ja addiktoivaksi”, haastaa toimittaja, kirjailija ja muusikko Teppo Vapaus.
Suomalainen rockmusiikista kirjoittaminen on palautettava pelottomaksi ja addiktoivaksi mikäli mielimme säilyttää edes yhden rocklehden kansien välissä. Miksi se on tärkeää? Siksi, että kaikki eivät ole netissä. Sukupolvi, joka haluaa Soundinsa suoraan vessanpöntölle jaeltuna elää vielä kymmeniä vuosia. Heidän äänensä ei kuulu netissä käytävässä keskustelussa. On syntynyt harha, että kukaan ei edes tarvitse printtilehteä.
”Rocktekstien tekijät ovat vieraantuneet artistien maailmasta ja unohtaneet lukijan kaipaavan verta, hikeä ja kyyneleitä”
Rocktekstien tekijät ovat vieraantuneet artistien maailmasta ja unohtaneet lukijan kaipaavan verta, hikeä ja kyyneleitä sekä mielenkiintoista tietoa ihmisestä taiteilijanimen- ja kuvan takaa. Eritteet artistin maailmasta ja ihminen artistin takaa eivät välity lukijalle pohjaväreeltään informatiivisilla teksteillä, joiden keskiössä ovat laulujen kirjoittaminen, studiotyö ja muu soittamiseen liittyvä neutraali musajargon. On päässyt unohtumaan, että lajissamme potku munille herättää enemmän tunteita kuin täydellinen tekninen suoritus. Peloista ja estoista vapautumisen rinnalla kirjoitustaidostakin on hyötyä, mutta ennen kaikkea hyvä rockteksti on punkkia.
Hyvän rocktekstin standardia voi etsiä hakemalla vertauskohtaa siitä, mistä kirjoitamme. Kysymällä: minkälainen on hyvä rockbiisi? Ehkä sellainen kuin Moottoritie on kuuma. Siinä huudetaan räkä poskella kähisevällä äänellä itse eletystä ja koetusta elämästä. Tekijä päästää kiimaisesti ulos kaikki tunteensa. Biisi on liian pitkä ja antiprofessionaalinen, mutta sitä haluaa lisää, lisää, lisää. Se on totta. Nykyinen rock-kirjoittaminen vertautuu liian usein Arttu Wiskarin laskelmoituun suoritukseen tai parhaimmillaan Happoradion hyvin tuotettuun biisiin, jossa on ihan hyvä melodia.
Tehdäksemme yksinkertaisen vallankumouksen suomalaisessa rock-kirjoittamisessa jokaisen kirjoittajan on kyseenalaistettava täysin tähänastinen tyylinsä ja haluttava olla Hunter S. Thompson. Päätoimittajien on kannustettava toimittajiaan tähän ja annettava heille täysi taiteellinen vapaus. Vain näin syntyy ryhmä yli-innostuneita erilaisten musiikkimedioiden kirjoittajia, joista jokainen haluaa olla paras: jännittävin, totuudellisin ja vangitsevin. Vain siten syntyvät rock-kirjoittamisen kentälle tarvittavat elementit: kilpailu, vaara, kiihko ja arvaamattomuus.
Jatkokirjoitus Suomalaisen rocklehden elvytys – pohdintaa, faktoja ja kutsu talkoisiin julkaistaan Soundi.fi:ssä huomenna 30.10.