Kun Guns N’ Roses julkisti kiertuesuunnitelmansa vuodelle 2025, huomio kiinnittyi rundin nimeen. Mitä yhtye halusi sillä sanoa?
Vuosien 2016–19 supermenestyksekäs paluukiertue oli nimetty hirtehisesti Not in This Lifetime Touriksi, koska harva jaksoi uskoa, että yhtyeen kulta-aikojen kokoonpano saisi enää sovittua riitansa. Sitä seuraavat kaksi kiertuetta olivat tylsempiä: vuosina 2021–22 bändi julisti yksinkertaisesti, että We’re Fucking Back, ja vuoden 2023 kiertue oli vielä simppelimmin Guns N’ Roses 2023 Tour.
Tällä kertaa bändi oli arvoituksellisempi. Aasian, Euroopan ja Etelä-Amerikan läpi kulkeva kiertue on otsikoltaan Because What You Want & What You Get Are Two Completely Different Things Tour, ja tämä herätti tietysti etukäteen kysymyksiä. Mihin moinen tokaisu oikein vittasi?
Tampereen-keikan aikana selvisi, että nimihirviö on loppujen lopuksi erittäin sopiva valinta. Oikeastaan se sopii Guns N’ Rosesin nykymenoon niin hyvin, että bändi taitaa hahmottaa itsekin, millaisessa vaiheessa se on uraansa.
Ensinnäkin yleisö haluaa nähdä lavalla 1980–90-lukujen vaihteessa musiikkimaailman valloittaneen nuorten rock-kukkojen lauman – sen, joka on ikuistettu Welcome to the Junglen, Paradise Cityn ja You Could Be Minen musiikkivideoihin. Se ei tietenkään ole mahdollista, vaan lavan tärkeimmät hahmot ovat varttuneet jo siihen pisteeseen, että keski-ikäkin alkaa jäädä taakse. Axl Rose on 63-vuotias, Duff McKagan 61 ja Slash joukon nuorimmaisena 59.
Eikä ikä tule yksin, vaan se näkyy ja kuuluu. Erityisesti tästä kärsii tietysti laulaja Axl Rose, mutta palataan tähän tuonnempana.
Kiertueen nimen henki näkyi myös keikan settilistassa. Ratinan-konsertti oli muhkea, jopa kolmetuntinen spektaakkeli, ja näihin tunteihin riitti paitsi pesunkestäviä rockin ikivihreitä myös kaikenkarvaisia covereita sekä bändin tuoreempaa, vähemmälle huomiolle jäänyttä musiikkia.
Niinpä jokaista November Rainia, Nightrainia ja Sweet Child O’Minea seurasi kappale, jonka aikana olisi halunnut painaa skip-nappia. 2020-luvulla julkaistut Absurd, Hard Skool, Perhaps ovat yksinkertaisesti kammottavan huonoja biisejä, eivätkä pahamaineisen Chinese Democracy -levyn (2008) sävellyksetkään hurraa-huutoja nostata. Cover-osastolla kuultiin sentään joitain ilahduttavia esityksiä, kuten Duff McKaganin tulkitsema Iggy and the Stooges -laina I Wanna Be Your Dog sekä Birminghamin Ozzy-illassakin lauantaina esitetty Sabbath Bloody Sabbath. Michael Monroe piipahti lavalla soittamassa huuliharppua Bad Obsessionin aikana.
Ilmeisesti yhtye haluaa pitää uudet biisit setissä jo senkin vuoksi, että pelkkänä hittijukeboksina toimiminen tuntuisi tylsältä. Leijonanosa yleisöstä ei tuoreemmille kappaleille lämmennyt, mutta hei, what you want & what you get are two completely different things.
Vanhaa ja uutta sekoittava setti voi pitää esiintymisen muusikoille kiinnostavana, mutta samalla se tuntuu yhtyeen itsensä osalta jonkinasteiselta masokismilta. Axl Roselle tämän urakan hoitaminen on nimittäin melkoinen voimanponnistus, eikä mies selviä siitä täysin kuivin jaloin.
Guns N’ Rosesin kiertueen mittaan on kuulunut huhuja siitä, ettei Axlin ääni ole teräkunnossa. Kuhina sai uusia kierroksia Ozzy Osbournen jäähyväiskeikan myötä, kun Birminghamissa paikalla olleet päivittelivät, miten laulaja on enää varjo itsestään. Sekin herätti etukäteen epäilyksiä, ettei Guns N’ Roses ole nykyään järin innostunut saamaan toimittajia arvioimaan konserttejaan.
Ratinalla selvisi, että totuus on jossain ääripäiden välissä. Axl selviytyy osuuksistaan paremmin kuin hurjimmissa nettikeskusteluissa on maalailtu, mutta kyllä se tiukkaa tekee.
Niin kauan kuin Axl pystyi laulamaan alarekisteristä Mr. Brownstonen ja Bob Dylan -laina Knocking on Heaven’s Doorin tapaan, kaikki sujui hyvin. Mutta kun piti leiskauttaa tutut korkeat kiekaukset Welcome to the Junglen, Civil Warin tai Nightrainin aikana, sai yleisö jännittää, miten mies niistä selviää.
Välillä Axl onnistui ihan hyvin. Välillä laulu kulki aikamoisen pakotetusti ja sinne päin. Välillä ääntä piti säästää ja korkeita osuuksia täytyi laulaa ohuemmin falsetissa.
Siitä ei joka tapauksessa päässyt mihinkään, että Axlin ääni on todella mennyt huonommaksi bändin edellisen Suomen-vierailun jälkeen. Minkäpä tuolle mahtaa, eihän kukaan rockmuusikko ole yli 60-vuotiaana samanlaisessa iskussa kuin nuorempana. Vaan kun Axl Rose oli aikoinaan yksi maailman kovimmista laulajista ja tämä mielikuva elää edelleen yleisön muistoissa, tuntuu vertailu tavallista raaemmalta.
Sekään ei auttanut, että miksaajalla oli läpi keikan vaikeuksia saada yhtyeen sointi tasapainoon. Stadionin istumapaikoilla laulu kuului välillä liian kovaa ja välillä liian hiljaa, ja ajoittain bändillä itselläänkin tuntui olevan vaikeuksia kuulla toisiaan. Muutamassa kohtaa Rose aloitti osuutensa väärässä kohtaa ja joutui paikkaamaan tilannetta improvisoimalla.
Parhaimmillaan Guns N’ Roses tarjosi juuri sitä hard rockin riemua, mitä yleisö oli tullut hakemaan. Viimeiseksi säästetyn Paradise Cityn kertosäe sai vieläkin sydämen pamppailemaan kiivaammin, ja November Rainin hienot melodiat liikauttivat edelleen jotain sisimmässä. Pahimmillaan keikka kuitenkin pisti miettimään, että mikäli kehitys kulkee tätä tahtia, miten kauan Guns N’ Roses pystyy kiertueita tekemään.
Muu bändi on kyllä aivan vahvassa vedossa, vaikka kokoonpanon vanhat herrat esiintyvätkin entisaikoja pienemmällä intensiteetillä. Slash hallitsee edelleen kitarasankarin elkeet, Duffin soitto ja taustalaulut hoituvat mutkattomasti ja muu bändi toimii vankkana yksikkönä. Mutta Axl Rosea ei tässä yhtyeessä voi korvata, ja hänellä on enää rajoitetusti tehokasta peliaikaa jäljellä.
Kuka tietää, kenties yhtyeen seuraavan rundin nimi viittaa jo jäähyväisiin.
Soundin työryhmä: Saku Schildt (teksti ja kuva), Jenni Schildt (sosiaalinen media)
Nämä kappaleet kuultiin:
Welcome to the Jungle
Mr. Brownstone
Chinese Democracy
It’s So Easy
Bad Obsession
Absurd
Slither (Velvet Revolver -laina)
Live and Let Die (Paul & Linda McCartney)
Estranged
Yesterdays
Double Talkin’ Jive
Coma
I Wanna Be Your Dog (Iggy and the Stooges)
You Could Be Mine
Sabbath Bloody Sabbath (Black Sabbath)
Knocking on Heaven’s Door (Bob Dylan)
Hard Skool
Rocket Queen
Perhaps
Civil War
Sweet Child O’Mine
Prostitute
November Rain
Wichita Lineman (Jimmy Webb / Glen Campbell)
Patience
Down on the Farm (UK Subs)
Nightrain
Paradise City