Skandinaviassa on puuhattu viime vuosina varsin erikoista metalliprojektia – nimittäin sellaista, jossa ei ole perinteistä bändisoittoa nimeksikään. Kysymyksessä on erityisesti Rammsteinin tuottajana tunnetun Jacob Hellnerin ideoima Bright & Black -projekti, jossa heavy metal lyö sujuvasti kättä klassisen musiikin kanssa.
Bright & Black syntyi, kun Hellner otti yhteyttä kovan luokan metallimuusikoihin ja tilasi näiltä sinfoniaorkesterin käyttöön sopivia kappaleita. Toimeen tarttuivat Toppisen lisäksi Opethin Fredrik Åkesson, Watainin Erik Danielsson, Entombed AD:n Nico Elgstrand sekä Meshuggahin Tomas Haake ja Dick Lövgren. Metal Hammer palkitsi vuonna 2024 julkaistun lopputuloksen neljällä ja puolella tähdellä viidestä. Lue arvio täältä.
Järkälemäistä teosta esitellään tänä vuonna yleisölle kiertueella, ja Suomessa tämä rundi pistäytyy 17. toukokuuta. Bright & Black -teos esitetään tuolloin Helsingin Finlandia-talossa. Illan kapellimestarina toimii virolainen Kristjan Järvi, orkesterina nähdään Järven perustama Nordic Pulse Orchestra ja illan solistina operoi Eicca Toppinen.
Kysyimme Toppiselta hieman siitä, mistä Bright & Blackissa on kysymys. Miten koko projekti sai alkunsa?
– Tuottaja Jacob Hellner oli kehitellyt pidempään ajatusta metallimusiikin ja orkesterin yhdistämisestä. Jacob otti muhun yhteyttä jo varmaan viisi vuotta sitten ja kysyi, olisinko valmis auttamaan asioiden hahmottelussa. Mulla ei siis ollut muuta selkeää roolia alussa kuin toimia eräänlaisena pallottelukaverina. Joka tapauksessa Jacobin ydinajatus oli saada skandinaavisia metallimuusikoita säveltämään musiikkia, joka esitetään orkesterilla. Monien mutkien kautta mun rooli kasvoi sovittajan ja säveltäjän roolista myös projektin solistiksi.
Teosta ovat työstäneet lisäksesi aika kova nimet aina Fredrik Åkessonista ja Tomas Haakesta alkaen. Miten tällainen kaarti saatiin saman projektin äärelle?
– Jacob on mahtava ja innostava tyyppi ja tietenkin erittäin arvostettu metallipiireissä, koska kaikessa, mitä Jacob on tuottanut, huokuu korkea laatu ja syvemmälle viety ajattelu. Ja Jacob tehnyt töitä monen näiden tekijöiden kanssa. Jacob oli aika tarkka tosin siitä, keneltä se halusi edes pyytää musiikkia, eli tähän projektiin tuli sellaisia säveltäjiä, joissa yhdistyy jotain oleellista metallimusiikin estetiikasta.
Miten kuvailisit lopullista teosta? Sen tekijöillä on taustaa varsin erityylisissä yhtyeissä, miten tämä kuuluu sävellyksessä?
– Lopullinen teos on varsin koherentti ja yhtenäinen. Tietenkin mulla ja Jacobilla on ollut siinä iso rooli, kun ollaan sovitettu ja osittain jopa jatkosävelletty biisejä orkesterille. Lopputulos on paljon enemmän klassista musiikkia kuin ehkä kuvittelisi, ja se hienosti osoittaa, miten keinotekoista kaikenlainen musiikin kategorisointi pohjimmiltaan on. Metallimusiikin syvin olemus on kuitenkin musiikin tummassa värissä ja tunnelmassa sekä sisäisessä intensiteetissä, joiden kautta teos erottuu täysin omanlaisekseen orkesterimusiikin maailmassa. Tämä taitaa olla kuitenkin ainoa maailman ainoa metalliorkesteriprojekti, jossa ei ole perinteisiä bändi-instrumentteja. Tämä tuo uniikilla tavalla esille metallimusiikin sävellykselliset kvaliteetit, mikä on varmasti monelle kuulijalle yllättävää.
Mikä on Bright & Blackin perimmäinen sanoma? Millaisia ajatuksia ja tuntemuksia toivot sen herättävän kuulijoissa?
– Synkkänä pidetyssä musiikissa on paljon valoa ja lohtua. Metallimusiikkia tuntemattomat ajattelevat usein sen olevan vain depressiivistä tai agressiivista, vaikka totuus on se, että metalli usein toimii juuri päinvastoin. Se rauhoittaa, lohduttaa ja hoitaa. Siitä koko teoksen nimikin tulee: kirkasta ja mustaa. Teoksessa yhdistyvät kauniisti voima, energia, aggressio, kauneus, lempeys, hauraus ja niin edelleen. Eli kuten hyvässä musiikissa yleensä, tunnekirjo on yhtä laaja kuin ihmisen tunneskaala.
Millaisia kokemuksia Bright & Black -konsertit ovat esimerkiksi Apocalyptican keikkoihin verrattuna?
– Minulle ne ovat tietenkin monestakin syystä aivan erilaisia. Me ollaan Apocalypticana niin tiukkaan ja pitkään hioutunut paketti, että meidän ajatus toimii aika lailla yhdessä. Minä olen ennen kaikkea yhteissoittaja, joten tässäkin projektissa halusin integroitua orkesterin osaksi mahdollisimman paljon enkä niinkään olla erillinen ”vieraileva” tähti. Tässä onnistuttiinkin konserteissa todella hyvin, tuntui että lavalla on maailman isoin metallibändi. Tietty erityisen mukavaa tässä on mulle se, että saan soittaa todella eri tavalla kuin Apoissa. Siellä minä rouhin lähinnä riffejä, mikä on lähempänä lapiointia kuin perinteistä sellonsoittoa, heh.
Waltari kokeili jotain hieman samankaltaista 1990-luvulla Yeah! Yeah! Die! Die! -metallisinfoniansa myötä. Onko tämä teos sinulle tuttu, millaisia ajatuksia se herättää?
– Näin sen livenä, ja sehän on yksi kaikkien aikojen kovimmista crossover-jutuista. Varsinkin siihen aikaan se oli täysin ennenkuulumatonta. Aivan helvetin hieno projekti. Merkkiteos, sanoisin. Se muuten kuvastaa todella hyvin musiikillista ilmapiiriä 1990-luvun Suomessa. Täällä oltiin merkittävän ennakkoluulottomia yhdistelemään asioita, siksi esimerkiksi meille oli täysin luonnollista soittaa metallia selloilla. Oltiin ihmeissämme, kun ulkomailla jengi oli aivan haavi auki, että miten tuollainen on mahdollista. Waltarille ja Kärtsylle muutenkin erikoispisteet todella uraauurtavasta meinigistä noihin aikoihin. Muutenkin Suomessa oli aika helvetin kova meininki 1990-luvulla. Jos kelaat kansainvälisesti isoimpia kotimaisia bändejä, melkein kaikki niistä on perustettu 1990-luvun puolivälin korvilla.
Olet eräänlainen edelläkävijä klassisen musiikin ja heavy metalin yhdistämisessä. Onko sinulla vielä toteutumattomia haaveita uusista projekteista, joissa näitä kahta musiikkityyliä voisi liittää toisiinsa?
– Jacob halusi minut tähän, koska minulla on aika ainutlaatuinen kokemus molemmista genreistä oikeastaan kaikissa mahdollisissa rooleissa. Uskon, että me viedään tämä Bright & Black vielä uudelle levelille ja laajemman yleisön koettavaksi. Ja onhan meillä tietty Apoillakin kaikenlaisia suunnitelmia tulevaisuuteen.