Jazz-Emma taitaa olla vuosittain jaettavista jazzlevypalkinnoista se halutuin, ja tällä kertaa helmikuisessa Helsingin jäähallissa palkinnon pokkasi Plop & Junnu -niminen kokoonpano. Tai oikeastaan ei pokannut, sillä yhtye ei ollut paikalla seremoniassa. Palkinnon ilmoittamisen jälkeen hallissa kaikunut ”dead air” onkin mitä sopivin tapa kyseiselle poppoolle ottaa osaa valtavirran ehdolla järjestettyyn gaalaan, ja samalla he kenties tulivat tahtomattaan kommunikoineeksi jotain laajemminkin tarpeellista kotimaisen musiikkialan prioriteeteista.
Painava Emma-patsas ja yhtye löysivät onneksi pian toisensa, ja samalla ansaittua huomiota sai julkaisijana toimiva Fiasko Records, jo vuodesta 2000 toiminut ansiokas tinkimättömän jazzin julkaisija, jonka ovat perustaneet saksofonisti Mikko Innanen ja kitaristi Esa Onttonen. Labelin nykyrosteriin kuuluvat Innasen, basisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Riipan Plop-trion ohella Gourmet, Kallio Slaaki, Mikko Innanen Autonomous sekä ainoan levynsä kataloginumerolla 2 vuonna 2000 julkaissut Nuijamiehet.
Fiasko ei juuri otsikoissa esiinny, mutta kaikki levymerkin julkaisut ovat mainiota kuunneltavaa, joten siksi onkin erittäin sopivaa, että Emma-instituutio osoitti (tai ainakin yritti osoittaa) valokeilaansa labelin suuntaan.
Plop on yhtye, jossa Fiaskon henki sykkii vahvana. Innanen, Herrala ja Riippa on kolmikko, joista kukin on vahva oman muusikkoutensa ja artisminsa kantaja, mutta juuri tässä yhdistelmässä on jotain räiskyvää, jopa vaarallista. Eräs ystäväni kertoi, että hänen parivuotias poikansa kaivoi aina Plopia kuunnellessaan kaikki mahdolliset kattilat ja ”kalistimet” keittiön kaapista ja ryhtyi lyömäsoitinhommiin. Yhtyeen musiikissa on yllätyksellisyyttä, mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Se kutsuu mukaansa.
Samalla kun kolmen huippumuusikon tekeminen on täysin ytimessä, on Plop myös juuri sopivasti ”levällään”. Uusin, nyt palkittu Plop-julkaisu on yhteistyö Juhani ”Junnu” Aaltosen kanssa. Legendaarinen hahmo on eräs kotimaisen seikkailullisen musiikin kulmakivistä, kansallisaarre ja monilla tavoin korvaamaton. Viime vuosina saksofonista enimmäkseen huilun varteen siirtynyt Junnu soittaa poikkeuksellisella syvyydellä ja herkkyydellä tuoden ydintrion sointiin hienon lisäulottuvuutensa. Ja kyllä sitä foniakin vielä kuullaan.
Plop & Junnu on kokonaisuutena toimiva levytys, jonka sykähdyttäväksi päätökseksi kuullaan 11-minuuttinen eepos Saareke, kyllä vain. Kappale alkaa studiojutustelulla, jossa ilmeisesti pohdiskellaan kahvin juontia. ”Free-musiikki-kahvihetki”, toteaa Junnu ja koko nelikko naureskelee hyväntahtoisesti. Saksofonit lähtevät juttelemaan leppoisaa vauhtia tallustelevan irtonaisen grooven päällä, ja yhtäkkiä ollaankin siinä pulkkamäen jyrkemmällä rinteellä syöksymässä päistikkaa kohti tuntematonta. Mutta ei hätää, ei yhtye kuulijaansa susille jätä, vaan homma on kaiken aikaa hallussa ja lopussa siintää hallittu telemark-alastulo täysin tyylipistein. Ei väliä, vaikka pulkka katosi jossain matkan varrella ja nyt jalassa onkin mäkihyppysukset.
Jos musiikkipalkinnoista jotain jälkeä jää, niin toivottavasti kestäviä uusia kuulijasuhteita. Saareke, kyllä vain voisi levyn pisimpänä kappaleena olla sopiva viraalihitti, joten eiköhän pusketa sen streamit uudelle tuhatluvulle (tällä hetkellä alle tuhat). Suosittelen muutenkin kuuntelemaan Emma-voiton kunniaksi paitsi Plop & Junnu -albumin myös koko muun saatavilla olevan Fiasko-tuotannon.
Maaliskuussa julkaistu Plop & Junnu ei ”räjäyttänyt internetiä”, kuten sanonta kuuluu, eikä sitä ainakaan vielä tehnyt yhtyeen Emma-palkintokaan, vaikka syytä olisi ollutkin. Pientä ilmiön tynkää aiheesta kuitenkin löytyi, sillä Juhani Aaltonen on 87-vuotiaana kaikkien aikojen vanhin ehdokassarjassa (eli erikois-Emmojen ulkopuolella) palkittu Emma-voittaja. Jazz kiinnostaa onnittelee koko porukkaa!
Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 3/23.
