Musiikkimedia on viime vuosina kohissut lähinnä brittijazzista, mutta muuallakin tapahtuu. Oma huomioni on viime aikoina kiinnittynyt erityisesti Norjaan. Kyllä, olen kuullut Jan Garbarekista, Bob Stensonista, Eivind Aarsetista ja monista muista legendanimistä, eli Norja väkevänä jazzmaana on jo entuudestaan tuttu. Uudella norjalaisella jazzilla on aika harvoin sinällään tekemistä omaa elämäänsä sitkeänä mielikuvana elävän ”vuonojazzin” kanssa. Oikeastaan ansaitsisin viivottimesta rystysille pelkästään sanan mainitsemisesta tässä yhteydessä.
Oslon mainiolla jazzfestivaalilla elokuussa esiintyi muutama omassa kuuntelussani nykyään paljon viihtyvä nimi. Moskus on pianisti Anja Lauvdalin, basisti Fredrik Luhr Dietrichsonin ja rumpali Hans Hulbækmon muodostama pitkäaikainen triokokoonpano, joka kuulostaa aina erilaiselta. Yhtye vieraili jokunen vuosi sitten We Jazzissa, jolloin sen musiikki hautautui harmillisesti loppuillan hälinän alle Tiivistämössä. Mutta tajusin vasta myöhemmin, että monenlaiseen ilmaisuun taipuva bändi taisi lisäksi soittaa tahallaan erityisen hiljaa tilanteen ollessa haasteellinen korostaakseen tilan ääntä.
Oslossa Moskus soitti keskiyöllä ja matkailijan silmä meinasi jo lurppaista, mutta juuri herkkä unen ja valveen rajamaa olikin täydellinen kuunteluun. Havahduin keskelle musiikillista tarinaa, joka tuntui jatkuvan moneen suuntaan samaan aikaan. Moskus on jotenkin metsäläisen kuuloinen yhtye, siis tämä positiivisena mielikuvana. Yhtye on kuin oma olentonsa: turha toivoa mitään, sieltä tulee mitä kuuluukin. Välillä musiikki on hiljaista, harvaa ja meditatiivista, välillä raivoisaa, jopa myrskyävää. Seuraavan kerran yhtyettä voi kuunnella Suomessa jo pian, nimittäin Tampere Jazz Happeningissä.
”Se tunne”, kun kävelet keikalle ja yhtäkkiä oletkin puolen metrin päässä rumpalista. Tämäkin Oslo Jazzin tuliaisia. Saksofonisti Mette Rasmussenin erinomainen Trio North, myöskin tuleva Tampere Jazz Happening -vieras festivaalin Norja-fokuksen myötä, oli jo täydessä vauhdissa vaikka ajattelin ehtiväni noutamaan pullollisen laimeaa mutta erittäin kallista Aass-olutta alakerran baarista. Mutta ei, homma olikin jo tulilla ja yhtye plaseerattu sisäänkäynnin viereen. Wow! Kananlihahetki.
Efekti ei ollut ainoastaan yllättävän lavalle joutumisen tulosta, vaan oikeastaan enimmäkseen Rasmussenin, skenehahmona keskeisen basisti Ingebrigt Håker-Flatenin ja enemmänkin rokkiympyröistä tutun rumpali Olaf Olsenin ansiota. Huikea, syvä ja vaaniva groove sai seuraa todella räjähdysalttiista kollektiivisesta improvisaatiosta, jossa oli koko ajan selkeä musiikillinen päämäärä. Yhtye heille, jotka eivät vielä tiedä rakastavansa vapaata jazzia.
Eräs huomionarvoinen joukkio Norjan suunnalla on Motvind-levymerkki, joka syntyi vuonna 2018 vastalauseena Kongsbergin jazzfestivaalin rahoituskuvioita kohtaan. Puhallinsoittaja Andreas Røysum on kertonut Motvindin syntyneen kypsymisestä siihen, että isojen monikansallisten sponsoreiden logot vievät huomion muulta meiningiltä ja lopulta myös musiikilta monilla jazzfestareilla. Lisäksi taustalla oli yhteyksiä asekauppaan ja muuhun laillisenakin hämärään businekseen.
Rahamining ei silti Røysumin mukaan edes vaikuttanut lipunhintoihin niitä laskevasti vaan päinvastoin: kaikki oli kallista, elitististä ja musiikki ei enää ollut pääasia. Syntyi Motvind, ”vastatuuli”, joka lopulta yltyikin sellaiseksi viimaksi, että Kongsberg Jazz päätyi uudistamaan sponsorirakennettaan eettisempään suuntaan.
Motvind ja Kongsberg ovat sittemmin päässet keskusteluyhteyteen ja molempia tahoja tuntevana vaikuttaa, että aloite on lopulta synnyttänyt positiivista dialogia. Se on ainakin selvää, että Motvind on noussut merkittäväksi levymerkiksi, jonka katalogista kannattaa poimia esimerkiksi Marthe Lea Bandin, Andreas Røysumin ja Henriette Eilertsenin albumit oitis kuunteluun.
Päädyin Osloon uudelleen syyskuussa, by:Larm showcasefestivaalin myötä. Arvostetun Nordic Music Prizen pokkasi tänä vuonna Benedicte Maurseth Hubro-levymerkin julkaisemalla levyllä Hárr. Albumin vaikutteissa kuuluu norjalaisen kansanmusiikkiperinteen vahva virtaus, sekä erilaisten improvisoitujen musiikkiperinteiden äärimmäisen luonteva yhteen sulaminen. Raikasta kuin lasillinen harjusten asuttaman vuoristopuron vettä. Hárr on erinomainen esimerkki luovasta, useita eri traditioita yhdistelevästä uudesta norjalaisesta jazzmusiikista, jota tulee koko ajan lisää.
Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 9/22.
